KIRRA kurkoittautuu näkyviin oikealta:
Sun äänesi kuullen he saapuu!
INRA
Älä hoivatta heitä sa muukalaista.
KIRRA Ei tarvis miehestä surra, hän viinistä tointuu ja virkoo — —
INRA Mene luoksensa jälleen, eiköpä maista jo heelmäkin purra.
Kirra katoo.
Hui-ui, ho-hoi!
ÄÄNET läheltä voimakkaasti:
Ho-hoi, ho-hoi!
INRA yksin, hurjassa riemussa: Mik' yltyvä voima, julma ja hyvä mun työntää ja kaartaa rintani luita? Ja otsa on kylmä ja kirkas kuin kulta. tämä otsa on aurinko itse! — — Oi täälläkö, mullakin ihmisen järki? Oi, täällä mun voimani syy! — Nyt vast' olen ihminen, nyt tunnen selvästi sen, Oman olentoni kautta ma nään — — Nyt taidan julmana nauraa päin peikkoja onnelan tään, nyt taidan kylmänä tuntea vihaa, nyt taidan julmana piinata lihaa jok' apinahoukan ja moukan — — — Ja vieläkin enemmän tiedän: Minä tiedän, ett' tultakin ihmeellisempi on rinnassa henkivä lempi. Minä tunnen, julmasta julmempaa minä tehdä voin, kun saalista saan, saan lempeni saalista puolustaa. Hui-ui, huk-huk, ho-hoi!
ÄÄNET valtavalla voimalla karjuen:
Ho-hoi, ho-hoi!
INRA oikealle, maata polkien:
Jo raivosta raikuu kallioseinä!
Okapiikkinen ohdake, myrkkyheinä
jo nöyrtyy, murtuu mun jalkani alle — —