Tuli vieras kaukomailta
kotikullan ryösti,
veikot siskot säälimättä
sorron alle syösti.
Täällä nyt mä kaihomielin
pellavasta kitken,
pellavasta kitkiessä
vaivojani itken.
Kuivu, kuivu kyyneleeni, kuivu silmäkulta, kyllä vielä valkeneepi murheyöni multa!
1896—1899.
Elä sure, Suomeni!
Elä sure, Suomeni, mitä olet ollut, se ei ole matkasi määrä. Siinä ei suvi ole missä on pälvi — semmoinen usko on väärä.
Elä sure, Suomeni, mitä olet ollut,
sitä elä jarruksi laita.
Menneestä hetkelle pystytä pohja,
tulevalle viljele maita.
Raivaos salosi sä päivyen paistaa,
päivä sun hankesi hiutaa,
kumpusi kaunosin kukkasin kietoo,
viihtäen lastesi liutaa.
Vanhojen varjossa kasvavat lapset,
nuoret ne toimissa varttuu.
Koko kansa kilvalla työssä kun häärää,
laajoiksi viljeemme karttuu.
Suomeni, muheaksi peltosi kynnä,
kylväös siemen parhain,
niin sinun viljasi kaunona kasvaa,
kuuluna maailman tarhain.