Ja Semjon virkkoi:
— Sanohan, Mihail, minkätähden Jumala on sinua rangaissut ja mitkä ovat ne kolme Jumalan sanaa, jotta minäkin saisin tietää ne?
Ja Mihail vastasi:
— Jumala rankaisi minua sentähden, että olin tottelematon. Olin taivaan enkeli, mutta en kuunnellut Jumalaa.
Olin taivaan, enkeli, ja Jumala lähetti minut maailmaan noutamaan erään naisen sielua. Liidin alas maailmaan ja näin naisen makaavan sairaana vuoteessaan; hän oli juuri synnyttänyt kaksoset, kaksi pientä tyttöstä.
Lapset liikahtelivat äitinsä vieressä, mutta äiti oli niin heikko, ettei jaksanut ottaa heitä rintaansa vasten. Kun äiti näki minut, ymmärsi hän, että Jumala oli minut lähettänyt noutamaan hänen sieluaan. Hän itki ja virkkoi minulle: »Jumalan enkeli! Mieheni on vastikään haudattu, hän jäi kaatuvan puun alle. Minulla ei ole sisarta, ei tätiä eikä isoäitiä; ei ole ketään, joka voisi kasvattaa lapseni isoiksi. Älä ota sieluani, anna minun elää, jotta voisin elättää ja kasvattaa lapsiani. Ilman isää ja ilman äitiä he eivät voi elää.» Tein kuten hän pyysi, ja panin toisen lapsista hänen rintaansa vasten ja toisen hänen käsivarrelleen ja liidin ylös Jumalan luo. Tulin Jumalan luo ja sanoin: En voi ottaa tuon äidin sielua. Isän surmasi kaatuva puu metsässä, ja äiti synnytti kaksoset ja rukoilee, etten ottaisi hänen sieluansa. Hän sanoo: 'Anna minun kasvattaa lapseni suuriksi! Ilman isää ja ilman äitiä he eivät voi elää.' Ja niin jätin ottamatta tuon äidin sielun. — Ja Herra sanoi minulle: 'Mene, tuo hänen sielunsa! Sinä tulet käsittämään kolme sanaa: tulet ymmärtämään, mitä ihmisissä on, mitä ihmisille ei ole annettu, ja mistä ihmiset elävät. Kun olet sen oppinut, saat palata taivaaseen. Liidin jälleen maailmaan ja otin äidiltä sielun.
Lapset putosivat hänen rinnoiltaan. Ruumis puristi toisen tyttösen jalan vialliseksi. Kohosin kylän ylle kantaakseni sielun Jumalan luo; mutta tuulenpuuska tarttuikin minuun, siipeni irtautuivat, sielu kohosi yksin Jumalan luo, ja minä putosin maahan.
XI
Semjon ja Matrjona ymmärsivät nyt, ketä he olivat vaatettaneet ja ruokkineet ja kuka oli asunut heidän luonaan; ja he itkivät pelosta ja ilosta. Ja enkeli sanoi:
— Jäin kedolle makaamaan yksinäisenä ja alastomana. En ollut sitä ennen tietänyt mitään ihmisten hädästä, en vilusta enkä nälästä; nyt oli minusta itsestäni äkkiä tullut ihminen. Kärsin nälkää ja vilua enkä tietänyt mitä tehdä. Näin kedolla kappelin, jonka ihmiset olivat rakentaneet Jumalan kunniaksi; menin hakemaan sieltä suojaa. Mutta kappeli oli suljettu, enkä päässyt sisään. Istuuduin kappelin taakse ollakseni suojassa tuulelta. Tuli ilta, olin nälissäni ja värjötin vilusta melkein kankeana. Näin silloin miehen kulkevan ohitse maantiellä; hänellä oli kädessään huopokkaat, ja hän puhui itsekseen. Hänen kasvonsa olivat ensimmäiset kuolevaiset ihmiskasvot, mitkä näin ihmiseksi tultuani; ne tuntuivat minusta niin hirvittäviltä, että käännyin poispäin. Ja minä kuulin, miten mies itsekseen puheli, kuinka hänen oli suojattava ruumistaan talvella pakkasta vastaan, kuinka hänen oli elätettävä vaimoaan ja lapsiaan.