Suutari jatkoi matkaansa. Kun hän oli kiertänyt kappelin, ei ruumista enää näkynyt. Mutta kuljettuaan jonkun matkaa hän katsoi taakseen, ja näki nyt miehen, jota hän oli luullut kuolleeksi, siirtyvän hiukan rukousmajan vierestä ja katsovan häntä. Suutari säikähti vielä enemmän ja ajatteli: »Tuleeko minun mennä sinne vai jatkaa matkaani? Jos menen hänen luokseen, voi minulle käydä pahoin — kuka tietää, mikä hän on! Hyvistä töistä ei hän ole tänne joutunut. Jos häntä lähestyn, voi hän hyökätä tappamaan minut; ja silloin on turha yrittääkään paeta. Ja ellei hän minua tapa, olen taas pulassa. Mitä sille alastomalle on tehtävä? Enhän toki voi ottaa ainoita vaatteita yltäni ja antaa hänelle. Kunpa pääsisin Jumalan avulla eroon koko miehestä!»
Suutari joudutti kulkuaan. Kun rukousmaja oli jo miltei joutunut näkyvistä, heräsi hänen omatuntonsa.
Suutari pysähtyi jälleen ajatellen:
»Mitä sinä, Semjon, teetkään? Ihminen on huutavassa hukassa, ja sinä, pelkuri, menet vain ohi. Vai oletko äkkiä rikastunut ja pelkäät, että vievät rikkautesi? Kuulepas, Semjon, ei tämä vetele.»
Semjon kääntyi ja meni miehen luo.
II
Semjon tuli miehen luo ja katseli häntä: se oli nuori, vahva mies, jossa ei näkynyt mitään vammaa tai mustelmia ja joka vain oli viluinen ja peloissaan. Mies istui yhä vielä maassa rukousmajaan nojaten eikä katsonutkaan Semjoniin; hän näytti niin voimattomalta kuin ei olisi jaksanut avata silmiäänkään. Vasta kun Semjon seisoi aivan hänen edessään, havahtui hän, käänsi päätään Semjonia kohti ja katsoi häneen. Tämä hänen katseensa oli semmoinen, että Semjon tunsi heti pitävänsä hänestä. Semjon heitti huopasaappaat maahan, irroitti vyönsä, laski sen huopasaappaille ja riisui kauhtanan yltään.
— Nyt ei pitkiä puheita, virkkoi hän. — Pane nämä yllesi! Tee se nopeasti!
Semjon tarttui miehen kyynäspäihin ja auttoi häntä nousemaan. Mies nousi seisomaan, ja Semjon näki silloin puhtaan ruumiin, jäsenissä ei ollut mitään vikaa eikä vammaa, ja kasvot olivat liikuttavan lempeät. Semjon pani kauhtanan hänen ylleen. Kädet eivät ottaneet mennäkseen hihoihin. Semjon sai ne vedetyksi hihoihin, kääri kauhtanan lämpimästi hänen ympärilleen ja sitoi sen vyöllään kiinni.
Sitten Semjon otti rikkinäisen lakin päästään pannakseen sen miesparan päähän. Mutta hänen päätään alkoi heti palella, ja hän tuumi itsekseen: »Minä olen kaljupäinen, mutta hänen ohimoillaan on pitkät kiharat.» — Hän painoi jälleen lakin päähänsä. Sen sijaan minä annan hänelle huopasaappaat. — Hän kehoitti miestä istumaan ja veti saappaat hänen jalkaansa.