"Tämän minä sain pöydässä eilisiltana … Sejanukselta."
Se nimi kaikui mahtavalta silloisten roomalaisten korvissa. Se ei silloin vielä ollutkaan niin tahrainen, jommoiseksi se sittemmin tuli.
"Sejanukselta!" kaikki yhteen ääneen ihmettelivät ja tunkeutuivat lukemaan ministerin kirjoitusta.
"Sejanus K. Caecilius Rufukselle, duumvirille. Roomasta XIX
Kal. Sept.
Keisarilla on ilmoitusten johdosta hyvä ajatus tribuni Kvintus
Arriuksesta. Varsinkin hän on kuullut hänen urhotöistään
länsimerellä, ja hänen tahtonsa on siis, että Kvintus Arrius heti
siirretään itäpuolelle.
Sitä paitsi on keisarin tahto, että sinä viivyttelemättä lähetät sata ensi luokan kolmisoutuista niitä merirosvoja vastaan, jotka ovat ilmestyneet Aigeianmerelle, ja että Kvintus lähetetään sen laivaston päälliköksi.
Yksityiskohdat jätetään sinun huoleksesi, hyvä Caecilius.
Hätä on suuri, kuten näkyy sanomista, jotka tähän liitetään sinun ja Kvintuksen luettaviksi.
Sejanus."
Arrius piti hyvin vähän lukua kirjoituksen sisällyksestä. Yhä likemmäksi lähenevä laiva veti puoleensa koko hänen huomionsa. Hän katseli sitä innostunein silmin. Viimein hän liehutti togansa helmoja ilmassa, ja vastaukseksi siihen merkkiin levisi tulipunainen lippu laivassa aplustren eli sen viuhkamaisen osan kohdalle, joka ulkoni laivan perästä. Joukko merimiehiä ilmestyi aluksen laidoille ja riensi nuoria myöten ylös antennalle eli raakapuulle ja kääri purjeen kokonaan kiinni. Keula kääntyi ja airojen liike kiihtyi, niin että kaleri kilpahevon vauhdilla lähestyi paikkaa, jossa Arrius ystävineen seisoi. Arrius katseli sen liikuntaa huomattavasti kirkastuvin silmin. Kolmisoudun käänteiden nopeus ja tarkka pysyminen määrätyssä suunnassa saivatkin luottamaan sen merikelpoisuuteen.