"Etkö tahdo?" jatkoi Judah. "En vihasta enkä minkäänlaisesta vastenmielisyydestä, vaan vapautuakseni väärästä velvollisuudesta minä heitän lahjasi mereen. Kas noin, tribuni!"
Hän heitti sormuksen kauas. Arrius kuuli sen putoamisen, mutta ei katsonut sinne päin.
"Sinä teit tyhmästi", hän sanoi, "kaksin verroin tyhmästi siinä asemassasi. Minä en ole sinusta riippuvainen kuolemaani katsoen. Elämä on lanka, jonka kyllä voin katkaista ilman sinun apuasikin; mutta jos minä sen teen, mitä sinusta sitte tulee? Miehet, jotka ovat päättäneet kuolla, kuolevat mieluisemmin toisen käden kautta, sillä sielu, jonka Plato on antanut meille, nousee kapinaan itsensä tuhoamisen ajatuksesta. Siinä kaikki. Jos laiva on merirosvo, niin minä lähden pois tästä maailmasta. Se päätökseni on luja. Olen roomalainen. Menestys ja kunnia ovat minulle kaikki kaikissa. Olisin kuitenkin tahtonut olla sinulle hyödyksi, mutta sinä et tahtonut. Sormus oli ainoa merkki, joka tänä hetkenä oli käsissä osoittamaan viimeistä tahtoani. Me olemme molemmat hukassa. Minä kuolen valittaen vain, että voitto ja kunnia on riistetty minulta. Sinä jäät eloon, ja kuollessasi sinä kadut, että hurskaat velvollisuudet jäivät täyttämättä hulluutesi tähden. Minä surkuttelen sinua."
Ben-Hur näki nyt selvemmin äskeisen tekonsa seuraukset, mutta ei sittekään muuttanut mielipidettänsä.
"Näinä kolmena vuotena, jotka olen orjana ollut, olit sinä, tribuni, ensimmäinen, joka osoitit minulle hyväntahtoisuutta. Ei, olipa tosiaan toinenkin." Ääni hiljeni, silmät kostuivat, ja hän näki selvästi edessään sen pojan kasvot, joka antoi hänelle juomista Nazaretin kaivolla. "Sinä ainakin olit ensimmäinen, joka kysyit, kuka minä olin. Vaikkapa äsken, kun ojensin käteni ja pelastin sinut vaipumasta alas, minulle johtuikin mieleen, miten monella tavalla sinä saattaisit olla minulle hyödyksi kurjuudessani, niin sen tekoni vaikuttimena ei suinkaan ollut itsekkäisyys. Sen minä pyydän sinun uskomaan. Sitä paitsi nyt juuri tänä silmänräpäyksenä Jumala antaa minun käsittää, että minun tulee ainoastaan luvallisilla keinoilla elää määrättyyn aikaan asti. Tahdon ennemmin kuolla sinun kanssasi kuin ruveta sinun pyöveliksesi. Minun luonteeni on yhtä luja kuin sinunkin; vaikka tarjoisit minulle koko Rooman, jos sinulla olisi valtaa sitä lahjoittaa, niin en surmaisi sinua. Cato ja Brutus olivat lapsia hebrealaisten rinnalla, joiden lakia juutalaisen täytyy totella."
"Mutta pyyntöni. Oletko sinä…"
"Käskyäsi minä pitäisin suuremmassa arvossa, mutta en kuitenkaan tekisi sitä. Tämä puhe loppukoon tähän."
Molemmat olivat vaiti ja odottelivat lähestyvää alusta, Arrius ummessa silmin, välinpitämättömänä.
"Tiedätkö varmaan, että se on vihollinen laiva?" kysyi Ben-Hur.
"Niin luulen", kuului vastaus.