"Hän asuu Antiokiassa", jatkoi hebrealainen levollisesti, kuten hänen tapansa oli. "Hänen suunnaton rikkautensa on tehnyt hänet kuuluisaksi, ja ihmisten ajatus hänestä ei ole aina lempein. Kerran oli Jerusalemissa ruhtinas ikivanhasta suvusta, nimeltä Hur."
Judah koetti näyttää välinpitämättömältä, mutta hänen sydämensä sykki kiireemmin.
"Ruhtinas oli kauppias, ja erinomainen asioimiskyky hänellä olikin. Hän ryhtyi suuriin yrityksiin sekä itä- että länsimaissa. Suuriin kaupunkeihin hän perusti haaraosastoja. Antiokian osastoa hoiti eräs mies, Simonides, jota muutamat sanoivat Hurin uskotuksi palvelijaksi; hän oli juutalainen, vaikka nimi oli kreikkalainen. Ruhtinas hukkui merimatkalla. Hänen liikkeensä jatkui kuitenkin ihan entisellään. Vaan jonkun ajan kuluttua sattui perheelle suuri onnettomuus. Ruhtinaan ainoa poika, joka oli juuri mieheksi pääsemässä, koetti surmata roomalaista prokuraattoria Gratusta Jerusalemin kadulla, mutta ei onnistunut, eikä hänestä ole siitä päivin kuulunut mitään. Roomalaisen kosto kohtasi koko sukua; ei ainoatakaan, jolla oli Hur nimenä, jätetty eloon. Palatsi lukittiin sineteillä ja on nyt kyyhkysien hallussa. Hur-suvun omaisuus anastettiin valtiolle eikä siitä mitään säilynyt roomalaishallituksen ahneudella. Prokuraattori osasi lääkitä haavansa kultaisella voiteella."
Kuulijat nauroivat.
"Se on toisin sanoen: hän piti koko omaisuuden itse!" virkkoi eräs heistä.
"Niin sanotaan", vastasi juutalainen, "minä kerron historian ainoastaan siten, kuin itse sen kuulin. Ja kertoakseni edelleen, Simonides, joka oli ollut ruhtinaan asiamies täällä Antiokiassa, avasi kohta liikkeen omassa nimessään ja vaurastui uskomattoman lyhyessä ajassa kaupungin etevimmäksi kauppiaaksi. Entisen isännän tavalla hän lähetti karavaneja Indiaan, ja hänen kalerejansa on merellä enempi kuin aluksia jossakin kuninkaallisessa laivastossa. Hänelle sanotaan kaiken onnistuvan. Hänen kamelinsa kuolevat ainoastaan vanhuudesta, hänen laivansa eivät joudu koskaan haaksirikkoon, ja jos hän heittäisi lastun virtaan, niin se palaisi hänelle kultaisena takaisin."
"Kuinka kauan hän on sillä tavalla kauppaa käynyt?"
"Ei täyttä kymmentä vuotta."
"Hän lienee päässyt hyvästi alkuun."
"Niin, sanotaan, että prokuraattori sai käsiinsä ainoastaan näkyvän omaisuuden, niin kuin ruhtinaan hevoset, karjan, kartanon, maat, laivat ja mitä muuta oli arvokasta. Rahaa ei löydetty, vaikka sitä olisi pitänyt olla suunnattomasti. Mihin se oli joutunut, on vieläkin selviämätön arvoitus."