Toinen vastasi: "Härkä viedään isä Jupiterille, vuohet…"'
"Eikö Apollo ennen muinoin paimentanut Admeton laumoja?"
"Paimensi, vuohet viedään juuri Apollolle."
Meidän täytyy vielä kerran pyytää lukijaa jättämään pois ankara arvostelu. Meidän käy jonkun verran helpommaksi mukautua toisten uskonnollisen käsityksen mukaan, jos usein oleskelemme heidän parissansa. Me käsitämme vähitellen sen totuuden, että joka uskonopilla on kannattajina ollut hyviä ja jaloja henkilöitä, joilla on oikeus saavuttaa meidän ihmettelyämme, mutta joita me emme voi kunnioittaa, samalla kunnioittamatta heidän uskonkäsitystänsä. Siihen asemaan oli Ben-Hur joutunut. Eivät kalereilla eikä Roomassa vietetyt vuodet olleet vaikuttaneet mitään hänen uskontoonsa, hän oli yhä vielä juutalainen. Eipä hänen mielestänsä kuitenkaan ollut vähääkään jumalatonta katsella, mitä kaunista oli Dafnen metsikössä.
VI LUKU.
Dafnen metsikkö.
Ben-Hur astui metsään juhlasaaton seurassa. Alussa hän oli niin välinpitämätön ett'ei viitsinyt kysyä mihinkä mentiin, mutta hän kuitenkin himmeästi aavisti, että matka kävi temppelejä kohti, jotka seisoivat keskellä metsikköä miellyttävässä suuruudessaan.
Äkisti huomasi hän itsekseen ääneti ajattelevansa "Parempi on olla toukka ja syödä Dafnen silkkiäispuita kuin istua kuninkaan pöydässä." Kun se ajatus oli värehtinyt hänen edessään moneen kertaan, tuli hänelle mieleen koko joukko vaikeita kysymyksiä. Oliko sitte elämä temppelissä niin suloinen. Mikä se viehätys oli? Tokkohan käsittämättömän filosofian syvyys? Vai oliko se jotakin todellista, käsin kosketeltavaa, jonka valpas mieli voisi milloin hyvänsä käsittää? Tuhansittain ihmisiä luopui joka vuosi maailmasta ja antautui temppelipalvelukseen. Ja löysivätkö he tosiaan, mitä etsivät? Ja jos löysivät, oliko se palvelus kylliksi saamaan aikaan niin syvää unhotusta, että mielestä haihtuivat elämän äärettömästi vaihtelevat tapaukset ja suhteet, sekä sulostuttavat että katkeroittavat; toiveet, liihoittelevat lähimpään tulevaisuuteen, ja huolet, jotka ovat syntyneet entisyydessä? Jos temppeli vaikutti niin hyvää heihin, miks'ei se vaikuttanut samaa häneen? Hän oli juutalainen, totta kyllä, mutta olivatko nämä suloiset asiat kaikille muille, vaan ei Abrahamin lapsille?
Näitä ajateltuaan hän ryhtyi kaikin tavoin tutkimaan paikan salaisuuksia, pitämättä lukua uhraajain laulusta tai lähellä seisojain leikinlaskusta.
Siinä tutkimuksessa hän ei saanut mitään apua taivaasta; se oli hohtavan sininen ja korkea ja täynnä viserteleviä pääskyjä aivan kuin kaupungissakin.