Ei voi katsella muhkeata palmupuuta tulematta viehätetyksi ja runolliseksi. Siitäpä selviää, minkä tähden taiteilijat ovat aina olleet mieltyneet palmuun, sillä ihan ensimmäiset rakennusmestaritkaan eivät löytäneet mitään sopivampaa pylvään kaavaa palatseihin ja temppeleihin. Sama tunne antoi Ben-Hurillekin aihetta ihmetellä:
"Kun näin tänään sheikki Ilderimin kilpakentällä, niin hän minusta näytti hyvin tavalliselta mieheltä. Pelkäänpä, hyvä Malluk, että Jerusalemin rabbinit katselisivat häntä halveksien ja pitäisivät häntä edomilaisena koirana. Miten hän on saanut haltuunsa tämän metsän, ja miten hän on saanut sen suojelluksi roomalaisen maaherran ryöstönhimolta?"
"Jos veri puhdistuu aikaa myöten, niin Ilderim-vanhus on totisesti vanhaa aatelia, vaikka onkin ympärileikkaamaton edomilainen", sanoi Malluk innokkaasti. "Kaikki hänen esi-isänsä ovat olleet sheikkejä. Eräs heistä aikoinaan kerran pelasti vainotun kuninkaan, joka oli hengen vaarassa. Tarina kertoo hänen lainanneen hänelle tuhat ratsumiestä, jotka tunsivat aavikoiden polut ja piilopaikat yhtä hyvin, kuin paimenet tuntevat ne paljaat vuoret, joilla asuskelevat laumoinensa. He seurasivat pakolaiskuningasta hänen harharetkillään, kunnes soveliaassa tilaisuudessa voittivat keihäillään hänen vihollisensa ja auttoivat hänet jälleen valtaistuimellensa. Kuninkaan sanotaan pitäneen muistissa tätä apua ja tuoneen erämaan pojan tähän paikkaan sekä pyytäneen hänen pystyttämään tähän telttansa ja tuomaan tänne perheensä ja laumansa, sillä järvi, metsä ja maa ovat hänen ja hänen lastensa ikuisiksi ajoiksi. Eikä heitä ole koskaan häirittykään. Sen kuninkaan jälkeiset hallitsijat ovat huomanneet valtion etuihin soveltuvaksi olla hyvässä sovussa tämän heimon kanssa, jolle Herran siunaus on kartuttanut ihmisiä, hevosia, kameleja ja rikkautta. Heidän hallussaan ovat monen tärkeän paikan väliset kauppatiet, ja he voivat mielensä mukaan huutaa kauppiaille 'menkää rauhassa!' tai 'ysähtykää!' ja mitä he käskevät, sen täytyy tapahtua. Antiokian linnan prefektikin katsoo sitä päivää onnelliseksi, jolloin Ilderim, antelias, kuten häntä nimitetään hyväin tekojensa tähden, tulee tänne vaimoineen, lapsineen ja seurueineen, hevosineen ja kameleineen, kuten ennen muinoin isämme Abraham ja Jakob, siirtyen vaihteeksi aavikon yksitoikkoisuudesta vähäksi ajaksi tähän viehättävään paikkaan, jonka näet edessäsi."
"Mitenkä sitte tapahtui", sanoi Ben-Hur, ollen niin kiintynyt kertomuksen kuuntelemiseen, että häneltä jäi kamelin käynnin hiljeneminen huomaamatta, "että sheikki repi vihoissaan partaansa, kun oli luottanut roomalaiseen? Jos keisari olisi kuullut hänen puheensa, olisi hän sanonut: sellainen ystävä minua ei miellytä, toimittakaa hänet pois tieltä!"
"Se olisikin sattuva tuomio", sanoi Malluk nauraen, "Ilderim ei ole mikään Rooman ystävä. Hänellä on syytä valittaa eräästä vääryydestä. Kolme vuotta sitte kulkivat partilaiset pitkin Bozran ja Damaskon välistä tietä ja ryöstivät karavanin, jolla oli kuormana muun muassa sen tien varrelta eräästä piiristä koottu vero. Partilaiset tappoivat kaikki karavaanissa olleet ihmiset; Rooman sensorit kyllä olisivat sen antaneet anteeksi, jos vain keisarillinen vero olisi säilynyt ja saapunut Roomaan. Veronvuokraajat, joiden täytyi korvata vahinko, valittivat keisarille, ja keisari vaati korvausta Herodeelta, joka puolestaan kävi käsiksi Ilderimin omaisuuteen, koska tämä muka oli kavalasti laiminlyönyt velvollisuutensa, teiden vartioimisen. Sheikki vetosi keisariin, mutta sai ainoastaan hyvin kaksimielisen vastauksen. Vanhus hyvin loukkautui siitä vääryydestä ja hekumoiden nyt joka päivä hautoo yhä enemmän kasvavaa harmiansa."
"Eikä voi mitään tehdä, niinkö, Malluk?"
"Siitä minä toiste lausun ajatukseni tarkemmin", vastasi Malluk. "Mutta katsos, sheikin vierasvaraisuus alkaa jo kaukaa. Lapset puhuttelevat sinua."
Kamelit pysähtyivät, ja Ben-Hur katsahti alas, jossa muutamat syrialaiset pikku talonpoikaistytöt tarjosivat hänelle taatelikorejansa. Hedelmät olivat äsken poimittuja eikä suinkaan hylättäviä. Ben-Hur kumartui alas ja otti kouran täyden. Silloin kuului puusta, jonka alle he olivat seisahtuneet, miesääni huutavan: "Rauha olkoon teille! Terve tuloa!"
Kiitettyään lapsia he läksivät edelleen, antaen kamelien kulkea, mihin tahtoivat.
"Sinun tulee tietää", jatkoi Malluk, ottaen silloin tällöin lisää taateleja, "että minä nautin kauppias Simonideen luottamusta ja saan välistä senkin kunnian, että hän kysyy minulta neuvoa. Hänen talossansa käydessäni olen minä tutustunut moneen hänen ystäväänsä, jotka tietäen, millainen heidän isäntänsä ja minun välini on, puhuvat vapaasti minunkin läsnä ollessani. Sillä tavalla minä hiukan tunnen myöskin sheikki Ilderimiä."