"No, entä sitte?"
"Arriuksen poika voittaa."
"Mistä sinä sen tiedät?"
Malluk hymyili. "Hänen puheistaan."
"Etkö muusta?"
"Kyllä minulla on parempikin takaus, hänen rohkeutensa."
"Mutta, Malluk, hänen kostontunteensa, mitä se tarkoittaa? Muutamia harvojako ainoastaan, jotka loukkasivat häntä, vai monen moniako? Ja sitte vielä, onko se tunto ainoastaan arkatuntoisen pojan oikkuja, vai onko kärsimyksistä täysi miehuuden ikä antanut sille kestäväisyyttä? Tiedäthän, Malluk, että koston ajatus, joka johtuu ainoastaan tunteista, on vain joutava uni, jonka ensimmäinen valoisa päivä haihduttaa, jota vastoin kiihkoinen kostonhimo on sydämmen tauti, joka nousee aivoihin ja elää yht'aikaa molemmista."
Simonides osoitti tässä puheensa osassa ensi kerran kiihtymystä. Hän puhui kiivaasti, puristi kätensä nyrkiksi ja osoitti sellaisen miehen intoa, joka tahtoo tehdä selväksi, mitä tautia hän sairastaa.
"Hyvä isäntä", Malluk jatkoi, "yksi niitä syitä, joiden tähden minä luulen, että se nuori mies on juutalainen, on hänen vihansa voima. Minä näin selvästi hänen olevan varoillaan minua kohtaan, joka olikin luonnollista, kun tiesin, miten kauan hän oli elänyt roomalaisen epäluuloisuuden ilmassa; mutta näin minä kuitenkin hänen kiihtyvän, ensimmäisen kerran, kun hän tahtoi tietoa Ilderimin tunteista roomalaisia kohtaan, ja toisen kerran, kun minä kerroin sheikin ja kolmen tietäjän historian sekä mainitsin heidän kysymyksensä: Missä on äsken syntynyt juutalaisten kuningas."
Simonides kumartui äkisti eteen päin, ollen nähtävästi kiihkeässä odotuksessa.