Me jätimme Simonideen nojatuoliinsa mietiskelemään, mitä apua hän aikoi antaa tulevalle kuninkaalle. Ester nukkuu. Ja nyt käytyämme siltaa myöten joen poikki, astumme pronssi-leijonain vartioimasta portista saaripalatsiin ja edelleen monen babylonilaiseen tapaan rakennetun salin kautta äsken kuvaamaamme kullalta loistavaan saliin. Katosta riippuu viisi kynttiläkruunua juoksevissa pronssivitjoissa, yksi joka nurkassa ja yksi keskellä, kukin mahtavana lamppupyramiidina valaisten Atlaan kuvain muotoja ja seinäin monimutkaisia koristuksia. Pöytäin ympärillä on istumassa, seisomassa tai lakkaamatta edestakaisin kävelemässä satakunta henkilöä, joita me tahdomme vähän tarkastella ainakin hetkisen.
He ovat kaikki nuorukaisia, muutamat tuskin vielä ehtineet pois pojan ijästä. Heti myöskin voi huomata heidän syntyneen Italian taivaan alla, vieläpä enimmän osan olevan roomalaisia. He puhuvat puhtainta latinaa, ja jokaisella on yllä Rooman tavallinen arkipuku, lyhythihainen ja -helmainen tunika, joka vaatteus hyvin soveltuikin Antiokian ilmanalassa ja varsinkin salin raskaassa ilmassa. Sohvalla siellä täällä on huolettomasti sille heitettyjä toga-viittoja, reunat purpurasta. Siinä makaa myöskin muutamia nuorukaisia mielen mukaisessa asennossa, kuumuudenko ja päivän vaivojen vaiko viinin jumalan siihen vaivuttamina, emme huoli tutkia.
Kova äänten hälinä porisee salissa, välistä kuuluu sen seasta kaikuva nauru sekä epätoivon tai riemun huudahdus, mutta kovemmin kaikkea muuta ratisee korviin koskeva rapina taukoamatta, huumaten siihen tottumatonta. Jos lähestymme pöytiä, selviää se arvoitus ihan itsestään. Siellä pelataan lauta- tai kuutiopeliä, ja rapinan aiheena ovat tesserae eli elefantinluiset kuutiot ja hostes eli merkkinappulat, joita heittojen mukaan muutellaan ruudukkaiksi maalatuilla pöydillä.
Ketä on tässä joukossa?
"Hyvä Flavius", sanoo eräs pelaaja, merkkinappula sormien välissä, "näethän tuon viitan, joka on tuossa sohvalla. Se tulee juuri vaatepuodista, ja siinä on olkamerkit kullasta, leveät kuin kämmeneni."
"Kyllä", vastasi Flavius, kääntämättä huomiotaan pois pelistä, "olenpa nähnyt sellaisia ennenkin; olkoonpa niinkin, ett'ei sinun viittasi ole vanha, mutta totta totisesti, Venuksen kaunovyön kautta, uusi se ei myöskään ole. Mitä sinä sillä tarkoitat?"
"En mitään muuta kuin että minä lahjoittaisin sen mielelläni, jos vain tapaisin miehen, joka tietäisi kaikki."
"Ha, ha! Huokeammasta hinnasta minä voin näyttää sinulle täällä montakin purppura-togaista miestä, jotka yhtyvät sinun tarjoukseesi. Mutta pelaa sinä!"
"Kyllä, kyllä kas noin, nyt olet pussissa!"
"Totta totisesti, Jupiter avita! No, mitä arvelet? Panemmeko uudestaan?"