"No, ole sitte kohtalon jumalattarille kiitollinen, sillä minä olen saanut selon sinun vihollisestasi. Kuule nyt edelleen."
Messala kääntyi nyt uudestaan Drusuksen puoleen.
"Kerro enemmän hänestä, joka on sekä roomalainen että juutalainen.
Foebus avita! se yhdistys voisi tehdä kentaurinkin rakastettavaksi.
Mitä pukua hän apinoitsee?"
"Juutalaista."
"Kuuletko, Kajus?" sanoi Messala, "se meidän miehemme on nuori ensiksikin. Hänellä on roomalaiset kasvot toiseksi; hän mieluisemmin pitää juutalaista pukua kolmanneksi; kilpakentällä saavutetaan mainetta käsivarsilla, jotka voivat tarpeen mukaan kaataa hevosen tai sysätä kumoon vaunut, neljänneksi. Drusus ystäväni, sinun pitää kaiketi auttaa minua vielä kerran. Epäilemättä se Arrius puhuu monta kieltä, muutenhan hän ei voisi esiytyä tänään roomalaisena, huomenna juutalaisena, mutta puhuuko hän myöskin Atenan rikasta kieltä?"
"Niin puhtaasti Messala, että hän milloin hyvänsä kelpaisi näyttelijäksi."
"Kuuletko, Kajus?" Messala huudahti. "Hän on ihan kuin luotu tervehtimään naista kreikaksi, ja minun laskuni mukaan se on viides kohta. Mitäs sanot?"
"Sinä olet löytänyt hänet, Messala", Kajus vastasi, "taikka min'en enää ole minä."
"Anna anteeksi, Drusus, ja te kaikki, että minä puhun näin arvoituksilla", sanoi Messala tunkeilevaan tapaansa. "Kaikkein jumalain nimessä, en tahdo käyttää sinun kohteliaisuuttasi niin paljon, että se loppuu; mutta sinun pitää vielä auttaa minua. Kas", hän laski kätensä uudestaan pikarille, "miten piilossa minä pidän pytialaisen orakelin ja sen salaisuudet. Sinä muistaakseni mainitsit, että siinä Arriuksen pojassa on jokin salaisuus. Kerroppa se!"
"Ei se ole mitään, Messala", Drusus vastasi, "ei muuta kuin lasten juttu. Kun Arrius, isä, oli ahdistamassa merirosvoja, ei hänellä ollut lapsia eikä perhettä. Palatessaan hän toi pojan, sen, josta puhumme, ja seuraavana päivänä otti hänet ottopojakseen."