"Hän tuli tänne hyvin suosittuna", jatkoi Ilderim kovin hämillään. "Hän on erään jalon roomalaisen merisankarin Arriuksen poika, vaikka" — sheikki hiukan vitkasteli, vaan jatkoi nauraen — "vaikka hän itse väittää olevansa israelilainen ja Juudan suvusta; ja Jumalan kunnian kautta, min'en epäilekään hänen sanojansa!"
Baltasar ei voinut kauemmin olla puhumatta.
"Vierasvarainen sheikki, tänään oli minun henkeni vaarassa ja olisinkin joutunut kuoleman omaksi, ell'ei nuori mies, ihan tämän kuva, joll'ei hän olekin sama, olisi juossut väliin, silloin kun kaikki muut pakenivat, ja pelastanut minua." Kääntyen sitte Ben-Hurin puoleen hän kysyi: "Etkö sinä ole sama mies?"
"Niin paljoon minä en voi vastata", sanoi Ben-Hur kainon kohteliaasti. "Minä pysäytin hävyttömän roomalaisen hevoset, kun ne syöksyivät sinun kameliasi kohti Kastalian lähteellä. Tyttäresi lahjoitti minulle kultaisen pikarin."
Ben-Hur veti tunikansa alta esiin pikarin ja antoi sen Baltasarille.
Egyptiläisen kuihtunut muoto hiukan punehtui.
"Herra lähetti sinut tänään minulle avuksi lähteen luona", hän sanoi vapisevalla äänellä ja ojensi kätensä Ben-Huriin päin, "ja nyt hän lähettää minut sinun luoksesi. Minä kiitän häntä siitä. Ylistä sinäkin häntä, sillä hänen armonsa kautta minä voin antaa sinulle suuren palkinnon. Pikari on sinun. Pidä se."
Ben-Hur otti takaisin lahjan, ja Baltasar, nähden Ilderimin muodossa kysyvää uteliaisuutta, kertoi, mitä lähteellä oli tapahtunut.
"Kuinka!" sheikki huudahti, kääntyen Ben-Hurin puoleen, "minulle sinä et sanonut siitä mitään, vaikka parempaa puolustuslausetta et olisi koskaan voinut antaa. Enkö minä ole arabialainen, kymmentuhantisen heimon sheikki? Ja eikö hän ole minun vieraani? Ja eikö ole vierasystävyyden laki, että hyvä tai paha, jota teet hänelle, on hyvää tai pahaa minulle? Mihinkä sinun pitäisi mennä etsimään palkintoa, ell'ei tänne? Ja kenenkä kädestä sinun tulisi se saada ell'ei minun?"
Ääni oli puheen lopussa muuttunut terävän nuhtelevaksi.