Ben-Hur punastui. Tiesiköhän tyttö mitään hänen merielämästään? Hän astui portaat melkein yhdellä askeleella.
"Minä pelkäsin", hän sanoi, käyden istumaan hänen eteensä.
"Mitä pelkäsit?"
"Upottavani venheen", Ben-Hur hymyillen vastasi.
"Maltahan, kunnes pääsemme syvemmälle vedelle", sanoi tyttö, viittaamalla käskien orjaa soutamaan ulos.
Jos Kupido ja Ben-Hur olisivat olleet viholliset toinen toiselleen, ei Ben-Hur olisi koskaan ollut niin pahassa vaarassa kuin nyt. Iras istui siten, että Ben-Hurin täytyi välttämättä katsella tätä tyttöä, jonka hän oli mielessään jo korottanut Sulamit-ihanteeksi. Kun tytön silmät loistivat hänen silmiinsä, olisivat tähdet kyllä saattaneet sammua, hänen huomaamattansa. Yö tuli uskomattoman nopeasti kaikkialle muualle, mutta tytön katse levitti hänelle valoa. Ja kuten jokainen tietää, ei mielikuvituksella ole koskaan niin suurta valtaa peilityynellä vedenpinnalla hiljaisen ja kesälämpöisen taivaan alla kuin nuorukaisen ollessa sellaisessa seurassa. Helppo on sellaisena hetkenä huomaamatta luistaa jokapäiväisyydestä aatteellisuuden alalle.
"Anna minun ohjata", sanoi Ben-Hur.
"En", vastasi Iras, "sehän olisi olosuhteiden vaihtamista. Enkö minä pyytänyt sinua nousemaan kamelin selkään minulle seuraksi? Minä olen velassa sinulle ja alotan nyt sen maksamista. Sinä saat puhua ja minä kuuntelen, taikka minä puhun ja sinä kuuntelet; sinä saat ihan vapaasti valita, mutta minun asiani on valita, mihin päin lähdemme."
"Ja mihinkä sitte mennään?"
"Oletko peloissasi nyt taas?"