Ei mikään elämä juokse suoraan kuin nuoran mukaan.
Säännöllisin elämä kehittyy ympyrässä ja loppuu alkukohtaansa, niin että on mahdoton sanoa: tämä on alku, tämä loppu.
Saastumattomat elämät ovat aarteita jumalan kädestä: hän kantaa niitä oikean kätensä nimettömässä.
II.
Ne-ne-hofra asui eräässä talossa lähellä Essouania, mutta lähempänä ensimmäistä Niilin koskea, niin lähellä, että ijäisen taistelun pauhina tärisytti rannan ja kallioiden välistä maata.
Hän kaunistui päivä päivältä, niin että ihmiset sanoivat hänestä kuten hänen isänsä puutarhan tulikukista: Mitenkähän kauniiksi hän tulee kukoistusaikanaan!
Hänen elämänsä jokainen vuosi oli uuden laulun alku, suloisemman kuin yksikään entinen.
Hän oli syntynyt avioliitosta, johon olivat yhtyneet pohjoinen, jota valtameri rajoittaa, ja etelä, joka ulottuu aavikkoihin asti kuuvuorien taakse; toinen antoi hänelle kiihkoa, toinen älyä; hänet nähdessään he molemmat hymyilivät ilosta ja sanoivat, ei niinkuin itsekkäät: "hän on minun!" vaan jalomielisesti: "hän on meidän."
Kaikki luonnon kauneus kunnioitti hänen täydellisyyttänsä ja iloitsi hänen olemassa olostaan. Kun hän astuskeli, niin linnut tervehdykseksi pudistelivat siipiänsä; rajut tuulet muuttuivat suloisiksi lännen henkäyksiksi; valkoinen lotus-kukka nousi veden päälle häntä katselemaan; tyyni joki hiljensi kulkunsa; palmupuut nuokkuivat hänelle; ja kaikki näyttivät sanovan kukin tavallansa: "Minä annoin hänelle sulouteni; minä annoin hänelle iloisuuteni; minä annoin hänelle puhtauteni." Jokaisella oli jokin hyve antaa hänelle.
Kahdentoista vuoden ijässä Ne-ne-hofra oli koko Essouanin ilo: kun hän ehti kuudentoista vuoden ikään, oli hänen kauneutensa maine levinnyt yli koko avaran maailman; kahdenkymmenen vuoden ijässä ei hänelle koittanut ainoatakaan päivää, jona hänen ovensa eteen ei olisi tullut aavikoiden ruhtinaita nopeilla kameleilla tai Egyptin mahtavia kullasta välkkyvillä aluksilla; mutta palatessaan he kertoivat kaikkialla: "Minä olen nähnyt hänet: ei hän ole mikään vaimo, vaan Ator itse."