Mutta tämä ei vielä riittänyt viisaalle Oroiteelle; hän tarvitsi rakkautta ja sellaista kuningatarta, joka olisi tuntenut itsensä onnelliseksi hänen rakkaudestaan. Sen tähden Oroites kanteli häntä käsillänsä ja näytteli hänelle kaikki maansa, kaupunkinsa, palatsinsa ja alammaisensa, sotaväkensä ja laivastonsa. Omin käsin hän talutti häntä aarreaittaansa ja sanoi: "Oi, Ne-ne-hofra, anna minulle vain yksikään rakkauden suutelo, niin katso, kaikki tämä on sinun!"
Ja luullen voivansa vast'edes tulla onnelliseksi, vaikk'ei silloin ollutkaan, hän suuteli Oroitesta yhden, kaksi, kolme kertaa — suuteli häntä kolme kertaa, vaikka olikin sadan ja kymmenen vuoden ikäinen.
Ensimmäisen vuoden Ne-ne-hofra oli sangen onnellinen, ja se kului nopeasti kuin siivillä; kolmantena vuotena hän tunsi itsensä onnettomaksi, ja se kului hitaasti kuin etanan matelu, ja silloin hän huomasi, että mitä hän oli luullut rakkaudeksi, olikin vain harhausta, jonka Oroiteen mahtavuus oli vaikuttanut. Hyväpä olisi ollut, jos sitä harhausta olisi kestänyt ainiaan. Ne-ne-hofran rohkeus haihtui; hän itki pitkät hetket, eivätkä hänen neitsyensä muistaneet yhtään päivää, jolloin hän olisi nauranut. Hänen poskiensa ruusuista oli jälellä ainoastaan tuhankarvainen kalpeus; hän kuihtui vähitellen, vaan varmasti. Muutamat sanoivat kostottarien kiusaavan häntä siitä, että hän oli ollut kova erästä kosijaansa kohtaan, ja toiset arvelivat häntä jonkun jumalan ahdistavan, joka kadehti Oroitesta. Olipa hänen kuihtumisensa syy mikä hyvänsä, ainakaan eivät velhojen loitsut voineet parantaa häntä, ja yhtä turhat olivat myöskin kaikki lääkärien määräykset. Ne-ne-hofra oli kuolemaan tuomittu.
Oroites valitsi hänelle holvin kuningatarten haudoista, kutsui taitavimmat kuvanveistäjät ja maalaajat Memfiisen ja käski heidän tehdä hautakappeli komeampi kuin kaikkein komein entisistä kuningas-vainajain suurista haudoista.
"Sanos minulle, kaunis kuningatar", pyysi kuningas, jonka sata kolmetoista vuotta eivät olleet vielä yhtään vähentäneet hänen rakkautensa hehkua, "kerro minulle, mikä tauti sinua kuihduttaa ihan minun silmäini edessä."
"Sinä et enää rakasta minua, jos minä sen ilmasen", sanoi kuningatar pelosta vavisten.
"Enkö rakasta sinua! Minä rakastan sinua vielä tulisemmasti. Minä vannon sen Amenteen haltiain ja Osiriin silmäin kautta! Puhu!" hän kiihotti innokkaasti kuin rakastaja ja mahtavasti kuin kuningas.
"No, kuule sitte, Ne-ne-hofra vastasi. Luolassa lähellä Essouania on erakko, vanhin ja pyhin lajiansa. Hänen nimensä on Menofa. Hän oli minun opettajani ja holhojani. Lähetä noutamaan häntä, Oroites, niin hän sanoo sinulle, mitä haluat tietää. Hän myöskin auttaa sinua löytämään lääkkeen minun surulleni."
Oroites nousi iloissaan ja mieleltään sata vuotta nuorempana kuin tullessaan oli.