1. Amrah, egyptiläinen vaimo, palatsissa Jerusalemissa.
2. Simonides, taloudenhoitaja Antiokiassa.
3. Ester, Simonideen tytär."
Ben-Hurin mieleen ei ollut koskaan johtunut, kun hän ajatteli Simonidesta orjaksensa, että lain mukaan tytär oli samassa asemassa kuin isänsä. Milloin Ester oli ilmestynyt hänen unelmiinsa, oli tämä kaunis tyttö aina esiytynyt egyptiläistytön kilpasiskona ja sellaisena, johon oli mahdollista vast'edes rakastua. Nyt Ben-Huriin vastenmielisesti koski tämä äkillinen keksintö ja hän katsoi punastuen Esteriin. Tyttökin tuli ihan purpuranpunaiseksi ja käänsi katseensa maahan. Papyruslevy kiertyi ihan kuin itsestään kokoon Ben-Hurin käsissä hänen lausuessaan:
"Mies, jolla on kuusi sataa talenttia, on tosiaan rikas ja voi tehdä, mitä tahtoo. Mutta arvokkaampi kultaa ja harvinaisempi rikkautta on nero, joka kokoo omaisuutta, ja sydän, joka ei turmellu rikkauden karttuessa. Simonides ja sinä kaunis Ester, älkää pelätkö! Sheikki Ilderim on todistajani, että samana hetkenä, kun sain tietää teidän olevan minun palvelijani, julistin teidät jälleen vapaiksi. Mitä nyt tässä suullisesti lausun, vahvistan myöskin kirjallisesti. Onko siinä kylliksi? Voinko tehdä vielä enemmän?"
"Hurin poika", sanoi Simonides, "sinä tosiaan teet elinkautisenkin orjuuden helpoksi kärsiä. Mutta minä olin väärässä. Sinä et voi tehdä kaikkea. Lain mukaan sinä et voi tehdä meitä vapaiksi. Minä olen koko elinkauteni sinun orjasi, sillä minä seurasin kerran isääsi porttioven pieleen ja korvassani on vieläkin nahkahihnan merkki."
"Tekikö minun isäni niin?"
"Älä häntä tuomitse", Simonides kiiruhti vastaamaan, "hän otti minut omasta pyynnöstäni sellaiseksi palvelijaksi. Minä en ole koskaan katunut sitä tekoani. Se oli hinta, jonka maksoin lapseni äidistä Rakelista. Hän näet ei tahtonut tulla vaimokseni, joll'en minä ruvennut siksi, joka hän itsekin oli."
"Oliko hän sitte elinkautinen orja?"
"Oli juuri."