Juhlasaatto marssii hitaasti sirkuksen ympäri: tosiaankin ihana ja miellyttävä taulu. Suostumushuuto tervehtii sitä melkein siten, kuin vesi kuohuen nousee korkealle ilmaan nopeasti kulkevan laivan keulassa. Vaikk'eivät mykät jumalain kuvat millään tavalla osoitakaan tietävänsä antaa mitään arvoa tervehdykselle, niin juhlan johtaja ja kustantajat eivät ole yhtä kylmäkiskoiset.
Voimainsa näyttäjäin vastaanotto on melkoisen vilkas, sillä koko tuossa suuressa katsojajoukossa tuskin on yhtään, joka ei olisi jotakin pannut vetoon heistä. Enemmistön suosikit huomaa helposti siitä, että joko heidän nimensä kaikuvat kovemmin kuin muu pauhu taikka heille runsaammin heitellään katsojain sijoilta seppeleitä ja kukkaköynnöksiä. Kilpa-ajoihin mieltymys on kuitenkin suurin, kuten näkyy siitä, että sen urheilun harjoittajain lähestyessä katsojat nousevat seisomaan penkeille, pauhu kasvaa, kukkasade täyttää vaunut ja yksin hevosetkin saavat osansa ihastelusta ja näyttävät kuten ajajatkin olevan kunniasta hyvillään. Joka vaunuja seuraa mies ratsain, paitsi Ben-Huria, joka syystä tai toisesta, ehkäpä epäluulosta mieluisimmin on yksin.
Helppo oli huomata, että jotkut näistä ajajistakin olivat enemmin yleisön suosiossa kuin toiset; melkein joka katsojalla, niin naisilla ja lapsilla kuin miehilläkin, oli joku merkkiväri, useimmiten nauha rinnassa tai tukassa, vihreä, keltainen tai sininen. Hyvänäköinen tarkastelija voi kuitenkin huomata, että valkoista ja punaista oli enin.
Nykyinen yleisö katsoo hevosten laatua ja käytöstä, varsinkin milloin suuria summia pannaan vetoon. Antiokian kilpailuissa oli ajajain kansallisuus tärkeimpänä vaikuttimena suosion esinettä valitessa. Kun sidonilainen ja byzantilainen saivat osakseen vähän kiihotusta, tuli se vain siitä, että heidän kansalaisiansa oli vähä katsojain joukossa. Kreikkalaiset puolestaan olivat jakautuneina kahtia, korintolaisen ja atenalaisen välille, joten heidän värejänsä, sinistä ja keltaista, näkyi vain vähä. Messalan punaista ja kultaa olisi ehkä ollut yhtä vähä, joll'eivät Antiokian porvarit olisi oikeain hovimiesten tavalla sopineet roomalaisten kanssa kantamaan heidän väriänsä. Muut kaikki olivat maalaisia tai syrialaisia, juutalaisia ja arabialaisia, jotka täydellisesti luottivat sheikin nelivaljakkoon ja sitä paitsi vihasivat roomalaisia ja siis toivoivat ennen kaikkea heille tappiota ja nöyryytystä. Nämä valkomerkkiset olivat sekä meluavin että suurilukuisin puolue.
Ajajain kiertäessä kilpakenttää katsojain kiihko kasvaa. Toisen merkkikiven kohdalla, jossa valkoinen väri varsinkin ylemmillä penkeillä vallitsee, kansa tyhjentelee koko kukkavarastonsa ja ikään kuin repii ilmaa parunnallaan.
"Messala! Messala!"
"Ben-Hur, Ben-Hur!"
Juhlasaaton päästyä takaisin lähtöpaikkaansa katsojat asettuivat jälleen paikoilleen ja alkoivat jatkaa keskeytynyttä puheluansa.
"Ah, Bakkus avita! eikö hän ollut kaunis?" ihastelee eräs nainen, jonka roomalaissuosio näkyy hänen tukassaan häilyvistä nauhoista.
"Ja miten kalliit hänen vaununsa!" yhtyy vieruskumppani ihastelemaan, "kokonaan kullasta ja elefantinluusta. Suokoon Jupiter hänen voittaa!"