Torvi kajahti. Pysähdyttäjät, yksi kuitakin vaunuja varten, juoksivat ensimmäisten merkkipylvästen taa valmiina auttamaan, jos jokin nelivaljakko niin rajustuisi, että sitä olisi vaikeata hallita.
Taaskin kajahti torven ääni ja yht'aikaa avasivat vartiat karsinain ovet.
Ensin tulivat sieltä näkyviin ratsastavat ystävät, viisi luvultaan, sillä, kuten jo kuulimme, Ben-Hur oli tahtonut olla ilman tätä auttajaa. Liiduttu nuora laskettiin alas siksi aikaa kun he ratsastivat ohitse ja nostettiin sitte jälleen ylös. Heillä oli muhkeat hevoset, mutta tuskin heitä huomattiin ollenkaan, sillä heidän ratsastaessaan esiin koko ajan kuului kiihkoisten hevosten jalkain töminää ja ajajain melkein yhtä kiihkoista ääntä karsinain ovien takaa, niin että yleisön huomio pysyi yksinomaan sinne kiintyneenä.
Liiduttu nuora nousi jälleen ylös, ovien vartiat kutsuivat apulaisiaan ja palvelijat parvekkeelta jo samalla viittasivat ja huusivat kaikin voiminsa: "Alas! Alas!"
Joka karsinasta syöksyivät nelivaljakot esiin kuin kuulat kanuunoista. Katsojat nousivat äkisti kuin sähkön iskusta, hyppäsivät ylös penkeille ja kaiuttelivat ilmaa huudollaan ja pauhullaan. Nyt oli hetki tullut, jota he olivat niin hartaasti ja uupumatta odottaneet! Tämä se oli se hetki, joka oli kilpailujen kuulutuksesta asti ollut kaikkein puhelujen ja unelmien aineena.
"Katso tuonne!" kehoitti Iras, osoittaen Messalaa.
"Kyllä minä näen hänet", vastasi Ester, katsoen Ben-Huria. Hänen huntunsa nyt unhotettuna poistui silmiltä. Tänä hetkenä hän käsitti, mitenkä ilo, että saa näyttää urhouttansa niin suuren ihmisjoukon edessä, voi saada miehet unhottamaan kuoleman kauhut taikkapa aivan nauramaan koko kuolemalle.
Kilpailijat näkyivät nyt melkein sirkuksen joka istuimelle, mutta vielä ei kilpa-ajo alkanut. Liitunuora oli pingoitettu, että kaikki joutuisivat yht'aikaa lähtemään. Jos kilpailijat tahtoivat pysyä sotkeutumatta nuoraan tai jäämättä jo heti alussa jälelle, täytyi heidän ehtiä nuoran luo juuri silloin, kun se pudotettiin alas. Kelle se onnistui, hän saavutti sen suuren edun, että pääsi radan sisälaidalle lähimmäksi muuria.
Lähtöpaikan ja nuoran väliä oli noin 250 jalkaa. Varma käsi, tarkka silmä ja maltti olivat tarpeen.
Kilpailijat lähestyivät yht'aikaa nuoraa. Nyt torvensoittaja puhalsi järjestäjäin sivulta voimakkaan merkin. Se ei sittekään kuulunut ihmisjoukon riemuhuudon seassa edes kahdenkymmenenkään jalan päähän. Nuora putosi, eikä sekuntiakaan liian aikaisin, sillä jopa Messalan hevosten kaviot siihen koskivat, ennen kuin se ehti maahan. Roomalainen läjäytti piiskaansa, päästi ohjat höllälle ja riemusta huudahtaen anasti sen paikan lähinnä muuria, jota kaikki halusivat.