Joka taholta kehoitettiin häntä huudoilla: "Kiirehdi, juutalainen!
Laita, että pääset muurin viereen! Ees päin, päästä ohjat höllemmälle!
Anna piiskaa arabialaisille! Nyt taikka ei koskaan!"
Katsojat kumartuivat suoja-aidan ylitse ja ojensivat rukoilevasti käsiänsä häntä kohti.
Joko Ben-Hur ei kuullut kehoituksia taikka hän jo oli koettanut parastansa, sillä kierros oli jo puoli väliin tehtynä, eikä hän ollut vielä vähääkään edellä. Toisen käännöskiven kohdalla he olivat ihan samassa asemassa.
Aikoen kääntää alkoi Messala kiinnittää vasempien hevosten ohjia, joka tietysti hiukan vähensi niiden vauhtia. Hän oli rohkealla mielellä ja lupasi toimittaa uhria useammallekin kuin yhdelle alttarille. Hänen roomalainen kopeutensa oli vielä vallalla. Tuossa jo kuudensadan jalan päässä kolmen loppupylvään kohdalla viittaili häntä kohti maine ynnä rikkaus, virassa ylennys ja voittoriemu, jota vielä vihakin sulostutti. Silloin Malluk parvekkeeltansa näki Ben-Hurin kumartuvan eteenpäin ja höllittävän ohjia. Hän heilautteli piiskaa hevosten päällä, mutta ainoastaan läjähytellen, ja vaikk'ei se koskenut yhteenkään selkään, oli uhkausta sen läjähdyksien sukkeluudessa. Kun Ben-Hur täten siirtyi levosta toimeliaisuuteen, niin hänen kasvonsa punehtuivat, silmät säteilivät ja koko hänen tahdonvoimansa näytti olevan kiintyneenä ohjiin. Nelivaljakko hypähti niin, että se kuin yksi ainoa hevonen pääsi silmänräpäyksessä Messalan vaunujen sivulle. Messala kuuli niiden lähestymisen, mutta vaarallisessa kääntöpaikassa ei uskaltanut katsahtaa taaksensa tutkimaan, mitä tuo kilpaveljen hevosten yht'äkkiä herännyt into tarkoitti. Katsojilta hän ei saanut mitään viittausta. Selvään kuului hänen korviinsa yleisestä hälinästä vain yksi ääni, joka sheikin ikivanhalla aramealaisella kielellä huusi arabialaisille:
"Ees päin, Atair! Ees päin, Rigel! Mitä, Antares, aiotko jäädä jälelle? Hyvä, hyvä, Aldebaran, kelpo poika! Minä kuulen niiden laulavan teltoissa, lasten ja naisten laulavan tähtien Atairin, Antareen, Rigelin ja Aldebaranin voitosta laulua, joka ei koskaan lopu. Hyvä, hyvä, uskolliset ystäväni! Huomenna lähdemme kotiin mustaan telttaan! Heimokunta ja sheikki odottavat meitä! Se on tehty, se on tehty! Ha ha ha! Me olemme nöyryyttäneet tuota ylpeää! Käsi, joka löi meitä, makaa maan tomussa! Täällä on kunnia, ha ha ha, vakavasti vain eteen päin! Työ on tehty, seis, pysähtykää!"
Yksinkertaisemmin ja nopeammin ei ollut mitään sellaista koskaan tapahtunut. Messala ajoi kiertäen merkkikiviä. Päästäkseen hänestä ohitse täytyi Ben-Hurin ajaa hänen jälkiensä poikki viistoon ja niin läheltä kuin mahdollista. Tuhannet katsojat heti arvasivat hänen aikomuksensa, näkivät hevosille annetun merkin sekä menestyksen, mitenkä nelivaljakko melkein koski Messalan ulkopuoliseen pyörään ja mitenkä Ben-Hurin sisäpyörä oli Messalan vaunujen takana; sen kaiken he näkivät. Sitte kuului räsäys niin kova, että ääni levisi yli koko sirkuksen, ja nopeammin kuin ajatus satoi radalle valkoisia ja elefantinluisia vaununpalasia. Roomalaisen vaununkori kaatui, kumea jysäys kuului, kun akseli putosi kovaan maahan ja vaunut pirstautuivat ihan pikku paloiksi. Messala sotkeutui ohjiin ja huiskahti tenhottomasti ulos radalle.
Tämän kuolemaa ennustavan tapauksen hirmuisuutta lisäsi vielä se, että sidonilainen, joka ajoi ihan jälessä pitkin muuria, ei ehtinyt pysäyttää eikä kääntää hevosia ulommaksi radalle. Täydessä nelisessä hän ajoi vaununjäännösten ja roomalaisen ylitse, niin että hänen hevosensa sekautuivat roomalaisen hevosiin, jotka olivat aivan hurjina pelosta. Pian hän kuitenkin selvittihe pois romukasasta, teiskuvien hevosten seuduilta ja suuresta tomupilvestä, joka nousi niiden kavioista, juuri paraiksi näkemään, miten korintolainen ja byzantilainen ajaa lennättivät Ben-Hurin jälestä, jota tuo tapaus ei ollut viivyttänyt sekuntiakaan.
Katsojat nousivat, hyppäsivät ylös penkeille ja riemuiten tervehtivät häntä. Jotka malttoivat katsoa tuohon tuhopaikkaan, voivat vilahdukselta nähdä Messalaa rajustuneiden hevosten kavioiden ja ajajittomain vaunujen välistä. Useimmat kuitenkin kiihkeästi seurasivat Ben-Huria hänen ajaessaan edelleen. Jotkut vain olivat huomanneet, että hän käänsi hevosiansa hiukan vasemmalle ja vaunujensa akselin rautaisella päällä törmäsi kilpakumppaninsa vaunuihin ja musersi ne. Ainoastaan hänen käytöksensä muutos ei katsojilta jäänyt huomaamalla, se hänen ikään kuin uusi olemuksensa, joka vaikutti, että hevosiinkin tarttui osa ajajansa innosta, sankarillisesta ryhdistä ja pontevasta voimasta. Olisi voinut luulla katselevansa lentäviä leijonia, joilla oli valjaat yllä; ainoastaan paksutekoisista vaunuista näkyi, ett'ei nelivaljakolla ollut siipiä. Korintolainen ja byzantilainen tuskin ehtivät radan sivun puoliväliin, kun Ben-Hur jo oli matkan päässä.
Voitto oli saavutettu!
Konsuli nousi. Ihmisjoukko huusi äänensä käheäksi. Kilpailujen johtaja astui alas ja seppelöitsi voittajat.