"Kuollutko!" Ilderim surkutteli. "Entä Messala?"
"Hän elää, mutta hänen elämänsä tulee hänelle taakaksi. Lääkärit sanovat, ett'ei hän koskaan enää voi kunnollisesti käyttää raajojansa."
Ben-Hur katsahti vaiti taivasta kohti, ajatellen Messalaa niin tuoliin kahlehdittuna ja palvelijain kannettavana kuin Simonides. Jalo kauppias tyytyi nöyrästi kohtaloonsa, vaan mitenkähän siihen voi tyytyä ylpeä ja kunnianhimoinen Messala.
"Simonides käski minun kertoa vielä", jatkoi Malluk, "että Sanballat on saanut vastuksia. Drusus ja muut, jotka hänen kanssansa allekirjoittivat viiden talentin sitoumuksen, jättivät maksuasian konsuli Maxentiuksen ratkaistavaksi, ja Maxentius puolestaan lykkäsi sen keisariin. Messala ei myöskään maksanut, ja Sanballat puolestaan valitti konsulille, jonka punnittavana se asia nyt on. Järkevät roomalaiset sanovat kuittaamisvaatimusta mahdottomaksi, ja kaikki muut puolueet ajattelevat samoin. Koko kaupunki puhuu tästä häpeästä."
"Mitäs Simonides sanoo?" kysyi Ben-Hur.
"Hän nauraa ja on hyvin tyytyväinen, että asiat ovat juuri siten, kuin ovat. Jos roomalainen maksaa, on hänen omaisuutensa mennyttä; joll'ei hän maksa, niin hän menettää kunniansa. Keisarin valtioasiat ratkaisevat tämänkin asian. Riitautuminen itämaiden kanssa olisi huono alku partilaisretkelle. Sheikki Ilderimin loukkaaminen saattaisi aavikot vastahakoisiksi, ja niitä myöten juuri olisi Maxentiuksen retki tehtävä. Simonides sen tähden luulee ihan varmaan, että Messalan täytyy maksaa."
Ilderim sai yht'äkkiä iloisuutensa jälleen takaisin.
"Lähtekäämme nyt matkaan", hän sanoi. "Asia on hyvällä tolalla, kun on
Simonideen käsissä. Kunnia on meidän. Minä käsken valmistaa hevoset."
"Maltahan!" sanoi Malluk, "täällä on ulkona vielä yksi, jolla on asiaa.
Tahdotteko puhella hänen kanssansa?"
"Jumalan kunnian kautta, hänet minä ihan olin unhottaa."