Kun mies lähestyi pöytää, jonka takana tribuni istui nojatuolissa, muut läsnä olijat katselivat häntä levottomasti ja äreästi, sillä hänhän saattoi toimittaa heille uutta tehtävää. Kaikki olivat vaiti.
"Tribuni", alkoi vanginvartia puheensa, syvään kumartaen, "minua pelottaa kertoa, mitä minulla olisi kerrottavana."
"Taasko erehdys, vai mitä, Gesius?"
"Jos voisin tulla itse vakuutetuksi, että se olisikin vain erehdys, en minä pelkäisi."
"Onko siis rikos taikka vielä pahempaa — virkavirhe! Häpäse keisaria tai pilkkaa jumalia, saat kuitenkin elää; mutta jos häväistys on kohdannut kotkia — ah, ymmärräthän, Gesius — kerro kerrottavasi!"
"On noin kahdeksan vuotta siitä, kun Valerius Gratus asetti minut tänne linnaan vanginvartiaksi", puhui mies hitaasti. "Muistanpa varsin hyvin sen aamun, jona ryhdyin uuteen toimeeni. Edellisenä päivänä oli meteliä ollut kadulla. Me surmasimme koko joukon juutalaisia, mutta kuoli meiltäkin miehiä. Metelin alkuna sanottiin olleen yritys murhata prokuraattori Gratusta, sillä häntä haavoitti katolta viskattu tiili niin kovasti, että hän putosi maahan hevosen selästä. Minä näin hänet sitte istumassa siinä, jossa sinä nyt istut, tribuni, ja pää oli hänellä kääreessä. Hän oli kutsuttanut minut luoksensa, ilmoittaakseen minun nimitykseni ja antaakseen minulle avaimet, joihin oli merkitty vankihuoneiden numerot ja jotka olivat minun alkavan ammattini merkit. Pöydällä oli pergamenttikäärö. Hän viittaamalla kutsui minut luokseen ja avasi käärön. 'Tässä ovat vankilan kartat.' Niitä oli kolme. 'Tämä lehti', hän jatkoi, 'osoittaa ylikerran osastot. Tämä toisen ja tämä kolmannen eli maanalaisen. Minä annan ne sinun haltuusi.' Kun minä otin ne hänen kädestään, niin hän sanoi: 'Sinulla on nyt hallussasi avaimet ja kartat. Tutustu heti huoneihisi, käy joka kopissa ja tarkasta ne. Jos mitään puuttuu niiden laitoksista, jotta pako voisi olla mahdollinen, niin ryhdy oman mielesi mukaan varotoimiin, sillä siellä sinä olet herra minun allani, sinä eikä kukaan muu.'"
"Minä tervehdin ja käännyin pois menemään. 'Kas, unohdinpa', hän sanoi. 'Anna minulle maanalaisen kerran kartta.' Minä levitin sen pöydälle. 'Kas tässä, Gesius, katso tätä koppia.' Hän näytti sormellaan V:ttä numeroa. 'Siihen on sulettuna kolme miestä, hurjan uskaliasta, jotka tavalla tai toisella olivat saaneet tietoonsa valtiollisen salaisuuden ja nyt saavat kärsiä uteliaisuudestaan.' Hän katsahti minuun ankarasti ja jatkoi: 'Sellaisissa asioissa on uteliaisuus pahempi kuin rikos. Heidät sen tähden soaistiin, heiltä leikattiin kielet, ja sitte heidät sulettiin sinne elinkaudekseen. Ruokaa ja vettä he saavat muurin aukosta, jota peittää vetoluukku. Oletko ymmärtänyt, Gesius?' Minä myönsin. 'Hyvä', hän sanoi ja katsahti minuun uhkaavasti, 'yhtä asiaa sinä et saa unhottaa: tämän kopin ovea, tämän V:nen kopin' — hän osoitti sormellaan paikkaa kartasta, että se oikein painuisi minun mieleeni — 'tätä V:ttä koppia ei saa millään ehdolla avata. Ei kukaan saa astua siitä ulos eikä sinne sisälle, et edes sinäkään.' 'Entä, jos he kuolevat?' minä kysyin. 'Jos he kuolevat', kuului vastaus, 'on koppi heidän hautansa. Sitä varten heidät vietiinkin sinne. Se koppi on täynnä spitalin höyryjä. Ymmärrätkö?' Ja minä sain mennä niine tietoineni."
Gesius vaikeni ja veti tunikansa rintataskusta kolme vanhuudesta kellastunutta ja käyttämisestä kulunutta pergamenttilehteä. Hän valitsi niistä yhden ja levitti sen tribunin eteen pöydälle, sanoen:
"Tässä on maanalaisen kerran kartta."
Kaikki läsnä olijat katsahtivat uteliaasti karttaan, joka oli tämän näköinen: