Judah hengitti syvään ja sitoen nauhan lujemmalle vyötärölleen sanoi:
"Näinä viitenä vuotena olen minäkin jotain oppinut. Tosin ei Hillel pystyne kilpailemaan sinun ajatusoppineesi kanssa, ja Simeon ja Shammai ovat epäilemättä vähemmän kuuluisia kuin sinun opettajasi Rooman Forumin varrella. Heidän opetuksensa ei vie kielletyille teille, ja ken istuu heidän jalkainsa juuressa, hänellä on siitä noustessaan runsasta tietoa Jumalasta, laista ja Israelista. Tämän tiedon hedelmä on rakkaus ja kunnioitus kaikkea kohtaan, mitä siihen kuuluu. Luennot suuressa koulussa ja kaikki, mitä siellä muuta kuulin, vakuuttivat minut siitä, ett'ei Judea ole, mitä se ennen muinoin oli. Tiedän, mikä on itsenäisen kuningaskunnan ja sellaisen köyhän maakunnan ero, kuin Judea nyt on. Olisin halveksittavampi olento kuin samarialainen, joll'ei minua isänmaani alennus surettaisi. Ismael ei ole laillinen ylimmäinen pappi, eikä voi siksi tulla niin kauan kuin Hannas elää. Hän toki on leviitta, yksi rengas siinä sukukunnassa, joka on vuosituhansia palvellut Herraa Jumalaa meidän käsityksemme mukaan. Hän…"
Messala keskeytti puheen pilkkanaurulla. "Ahah! nyt minä ymmärrän! Ismael, sanot, on kuokkavieras. Totta tosiaan, hoipertelevan Bakkuksen nimessä, juutalaiset ovat hullunkurista kansaa! Ihmiset ja olot, taivas ja maa muuttuvat, mutta juutalainen ei koskaan! Hän ei tiedä mitään edistymisestä eikä taantumisesta, hän on vielä tänä päivänä sama kuin hänen kantaisänsä. Kas, tähän piirrän hiekkaan ympyrän. Sano nyt, mitä muuta juutalaisten elämä on. Ympärillä Abraham tässä, Isak tuossa ja Jakob tuossa, keskellä Jumala! Ja ympyrä — no, auta ukkosen jumala, olenhan tehnyt sen liian suureksi; pitää piirtää se uudestaan!" Hän kumartui, asetti peukalonsa hiekkaan ja sormet suorina piirusti ympyrän. "Katso", sanoi hän, "peukalon sija on temppeli ja tuo sormen piirin sisusta on Judea. Onko teistä sen piirin ulkopuolella mitään arvokasta? Taiteen alallako? Herodes oli rakennusmestari, vaan hänen nimensä on kirottu! Maalaus- ja veistotaiteen alallako? Sen tuotteihin katsahtaminen teistä on syntiä! Runous on kytketty teidän alttareihinne. Puhetaidossako? — kukapa uskaltaa sitä harjoittaa tai harrastaa teidän synagogienne ulkopuolella? Sodassa te menetätte seitsemäntenä päivänä, mitä kuutena voitatte. Sellaiset ovat teidän elämänne rajat! Kukapa rankaisee minua, jos säälistä naurankin teitä? Mikä teidän Jumalanne on, kun tyytyy sellaisen kansan palvelukseen, Rooman Jupiterin rinnalla, jonka kotkat valloittavat koko maailman? Hillel, Shammai, Simeon, Abtalion, mitä he ovat niiden mestarien rinnalla, jotka opettavat meille kaikkea, mikä tietämistä ansaitsee?"
Juutalainen nousi, kasvot hehkuvina vastenmielisyydestä.
"Älä, älä, Judah, istu sinä vain!" pidätti Messala, pannen kätensä hänen olkapäälleen.
"Pilkkaatko sinä minua?"
"Kuuntelehan vielä hetkinen", sanoi roomalainen, huulet ivahymyssä. "Jupiter ja koko hänen perheensä, sekä kreikkalainen että roomalainen, tulevat kohta tapansa mukaan minua tervehtimään. He tekevät lopun vakavasta ajatusten vaihdosta. Olen kiitollinen hyvyydestäsi, että sinä isiesi vanhasta talosta asti tulit minua tervehtimään ja uudistamaan lapsuusystävyyttämme jos mahdollista. 'Menkää', sanoi opettajani päätöspuheessaan, 'menkää ja hankkikaa itsellenne kunniaa; muistakaa, että Mars hallitsee eikä Eros enää ole sokea.' Hän tarkoitti: rakkaus ei ole mitään, sota kaikki. Niin on tosiaankin Roomassa; avioliitto on ensi askel avioeroon. Maailma seuraa samaa uraa. Siispä, hyvästi Eros, terve tuloa Mars! Minusta tulee soturi, mutta sinä, Judah, — säälin sinua — mikä sinusta voi tulla?"
Juutalainen siirtyi likemmäksi lammikkoa. Messalan ääni muuttui yhä pitkäveteisemmäksi.
"Niin, surkuttelen sinua, kaunis Judah. Koulusta synagogaan, sieltä temppeliin ja sitte — oi kunnian korkeutta! korkeaan neuvoskuntaan. Ei yhtään edullista tilaisuutta koko elämässä; auttakoot sinua jumalat! Mutta minä…"
Judah katsahti ylös juuri paraiksi, että näki, kuinka Messalan ylpeät kasvot punehtuivat itserakkaudesta hänen jatkaessaan: