"Amrah kertoi sinulle tapahtuneen jotakin ikävää", sanoi äiti, silittäen poikansa poskea. "Kun Judahini oli lapsi, silloin pikku seikatkin saivat tehdä hänet levottomaksi. Mutta nyt, kun olet tullut jo mieheksi, sinun ei pidä unhottaa", — äidin äänen sointu oli hyvin hellä ja pehmoinen — "että sinusta kerran pitää tulla minun sankarini."
Hän puhui kieltä, joka oli melkein ihan tuntematon tässä maassa ja jota täysin puhtaana käyttivät ainoastaan ani harvat vanhat ja rikkaat perheet, näyttääkseen sitä jyrkemmin eroavaisuuttansa pakanakansoista. Se oli samaa kieltä, jolla Rakel lauloi Benjaminille.
Äidin sanat näyttivät tekevän pojan uudestaan miettiväiseksi. Hetkisen kuluttua Judah otti äitiään kädestä, joka juuri löyhytteli hänelle viileyttä, ja sanoi:
"Tänään, äiti, juohtui mieleeni paljo, jota en ole tullut ennen ajatelleeksi. Sano minulle ensinnä, mikä minusta pitää tuleman."
"Johan sinulle äsken sanoin, että sinusta pitää tulla minun sankarini."
Vaikka Judah ei nähnyt äitinsä kasvoja, käsitti hän sentään hänen laskevan leikkiä. Hän muuttui vielä miettiväisemmäksi.
"Sinä olet niin hyvä, niin suloinen, äiti! Ei minua kukaan rakasta koskaan niin kuin sinä!"
Hän suuteli moneen kertaan äitinsä käsiä ja puhui sitte:
"Kyllä ymmärrän, miksi et huoli vastata kysymykseeni. Tähän asti on elämäni ollut sinun omasi. Miten lempeä, miten hyvä on sinun johdatuksesi ollut! Jospa sitä ainiaan kestäisi! Mutta eihän se ole mahdollista. Jehovan tahto on, että minusta kerran tulee itsenäinen mies. Eron päivä joskus tulee, ja se on sinulle pelottava päivä. Olkaamme siis väkevät ja rohkeat. Tahdon tulla sinun sankariksesi, mutta sinun pitää auttaa minua tulemaan siksi. Tiedäthän lain: jokaisen Israelin pojan pitää valita itselleen joku elämäntoimi. Minä en ole mikään poikkeus, ja nyt minä kysyn sinulta, rupeanko paimeneksi, maanviljelijäksi, mylläriksi? Vaiko lakimieheksi, papiksi? Neuvo minua, rakas, hyvä äiti!"
"Gamaliel piti luennon tänään", sanoi äiti miettiväisesti.