"Äskeinen puheeni oli vain johdatusta siihen, mitä nyt aion sanoa vastaukseksi kysymyksiisi. Jos Messala olisi tässä, niin hän arvattavasti sanoisi, kuten muut ovat sanoneet, että sukuluettelosi luotettava lanka katkesi silloin, kun assyrialaiset valloittivat Jerusalemin, hävittivät temppelin ja veivät pois kaikki sen kalleudet; mutta sinä voisit vedota Zerubabelin hurskaasen uudistukseen ja väittää, että roomalaisesta sukujohdosta kaikki luotettavuus lakkasi, silloin kun läntiset raakalaiskansat valloittivat Rooman ja puoli vuotta majailivat sen hävitetyllä sijalla. Tokkohan hallitus heillä piti sukuluetteloja kunnossa? Jospa pitikin, mihinkä ne joutuivat silloisina kauhun päivinä? Ei, ei; meidän sukukirjoissamme on totuus. Jos niitä myöten palaamme vankeuden aikaan, ensimmäisen temppelin perustukseen, aina Egyptistä lähtöön asti, niin on meillä ihan varma selko, että meidän sukumme johtuu suorassa polvessa Josuan asekumppanista Hurista. Eikö meidän kunniamme ole täydellinen, kun on sellainen esi-isä? Ja joll'et tyydy siihen, avaa sitte lakikirja, niin löydät Mooseen 4:stä kirjasta ensimmäisen kantaisämme, joka oli seitsemäskymmenes toinen polvi Adamista."
Sitte oltiin tornikammarissa vähän aikaa vaiti.
"Kiitos, äiti!" sanoi Judah ottaen häntä kädestä, "kiitos koko sydämmestäni. Oikeassa olin, kun en tahtonut vaivata kunnianarvoista esimiestä käynnilläni; ei hän olisi yhtään paremmin voinut tyydyttää minua. Mutta riittääkö sukuperän vanhuus yksinään tekemään ketään täysin aateliseksi?"
"Oi, johan unhotat, ett'ei meidän kansamme aatelisuus perustukaan yksin vanhuuteen. Suurimpana kunnianamme on se, että Herra itse on valinnut meidät."
"Sinä puhut koko kansasta, äiti, mutta minä puhun perheestä, meidän perheestämme. Mitä suuria tekoja ovat meidän perheemme esi-isät saaneet aikaan Abrahamin päivistä asti? Mitkä jalot työt toiminnan tai hengen alalla ovat korottaneet meidät ylemmäksi muita aikalaisiamme?"
Äiti oli epätietoinen. Oliko hän käsittänyt väärin pojan kyselyn syyt? Arvattavasti hänen tiedonhalunsa nyt kaipasi jotakin paljoa korkeampaa kuin pelkkää loukatun ylpeyden hyvittelemistä. Nuoruus on vain kirjava kuori, jonka sisällä lakkaamatta kehittyen elää se ihmeellinen olemus, jota sanotaan sieluksi ja joka odottaa aikaansa esiytyäkseen toisilla ennemmin, toisilla myöhemmin. Nyt äiti peläten aavisti sen hetken tulleen pojalle. Kuten lapsi syntymänsä jälkeen tottumattomilla käsillä kiukutellen tavottelee varjokuvia, niin nyt ehkä pojan sielu taisteli ja tavotteli kiinni elämän pyrintöänsä, jota tähän asti oli vain hämärästi aavistanut. Kun poika lausuu kysymyksen: "kuka minä olen ja mikä minusta pitää tuleman?" silloin on siihen vastatessa suuri varovaisuus tarpeen. Jokainen vastauksen sana voi näet vaikuttaa lapsen tai nuorukaisen vastaiseen elämään ihan samalla tavalla, kuin taiteilijan jok'ainoa sormen painallus tekee merkin savipataan, hänen sitä muodostellessaan kuvaksi.
"Jopa aavistan, poikaseni, että minun on taisteltava tosi vihollista eikä luulokuvaa vastaan", sanoi äiti, hyväilevästi silittäen nuorukaisen poskea. "Jos Messala on se vihollinen, niin älä salaa minulta mitään. Kerro minulle koko teidän keskustelunne."
V LUKU.
Israelilainen äiti.
Nuorukainen kertoi tarkkaan keskustelunsa Messalan kanssa ja erittäin huomautti sitä halveksimista, jota tämä oli osoittanut puhuessaan juutalaisista, heidän tavoistansa ja ahtaasta kansakunnallisesta asemastaan.