Kolmas kirja.
Kleopatra… Syyn mukainen tulee suruni määrä olla, yhtä suuri kuin on sen aihe. — (Diomedes ilmestyy alahalla.) Mitä? Kuollutko?
Diomedes. Ei kuollut, mutta kuolon kielissä.
I LUKU.
Kvintus Arrius.
Misenum-kaupunki, muutaman peninkulman päässä lounaiseen päin Neapelista, on antanut nimen taipaleellekin, jolla se on. Suuri joukko raunioita on siitä vain nyt jälellä, mutta vapahtajamme 24:nä vuonna, johon aikaan nyt siirrämme lukijan, se oli huomattavimpia paikkoja Italian länsirannalla; sillä Ravenna ja Misenum olivat ne kaksi satamaa, joissa Rooman valtiolla ainiaan oli mahtavat sotalaivastot valmiina lähtemään milloin hyvänsä vesille.
Jos huvimatkustaja olisi mainittuna vuonna tullut taipaleelle ihastelemaan sen näköaloja, hän varmaankin olisi noussut muurille, kääntänyt selkänsä kaupunkia kohti ja katsellut Neapelin lahtea, joka silloin oli yhtä viehättävä kuin nytkin. Hän olisi silloin, kuten nytkin, nähnyt verrattoman kauniin rannikon, Vesuviuksen savuavan huipun, tummansinisen taivaan, leikittelevät aallot, Ishian edessänsä, Kaprin vähän etäämpänä. Hänen katseensa olisi liidellyt kauniista kuvasta toiseen ja samaa tietä takaisin etelämaisen ilman läpi. Mutta viimein — sillä silmä väsyy liian paljoon kauneuteen, kuten suu liikoihin herkkuihin — se olisi pysähtynyt tarkastamaan näytelmää, jota nykyaikainen matkailija siellä ei näe: siinä puoli Rooman varalaivastoa joko parhaillaan harjoittelihe taikka lepäsi harjoituksistaan aivan hänen edessänsä. Tätä paitsi oli Misenum kolmelle hallitsijalle erittäin sovelias yhtymäpaikka, jossa heidän sopi hyvässä rauhassa jakaa keskenänsä "koko maailma".
Muinaiseen aikaan päästiin kaupungista muurin holviportista ulos merelle, jonne aallonmurtaja ulottui monta stadiota laineiden keskelle.
Eräänä viileänä syyskuun aamuna häiritsi mainitun holviportin kohdalla muurilla oleksivaa vartijaa meluava ihmisjoukko, joka tuli alas katua pitkin. Hän katsahti siihen ja vaipui jälleen entiseen puoliuneensa.
Siinä joukossa oli kaksi- tai kolmekymmentä henkilöä, useimmat orjia, käsissä soihdut, joista levisi hyvin vähä valoa, vaan sitä enempi savua ja väkevää narduksen tuoksua. Heidän herransa astuivat edeltä käsivarret toistensa kainaloissa. Toisella heistä, noin 50 vuoden ikäisellä, oli harvalla tukallaan laakeriseppele. Huomiosta päättäen, jota hänelle osoitettiin, hän näytti olevan jonkin juhlallisen kunnioituksen aiheena. Kaikilla oli yllä valkoiset, leveillä purppurareunuksilla koristetut villa-togat. Vartia oli nähnyt kylliksi. Hän tiesi kysymättäkin heidän olevan ylhäisiä ja saattavan jotakin ystävää laivalle läpi yön kestäneestä juhlasta. Kulkijain keskustelu vielä enemmän vahvisti tätä otaksumaa.