Ilmat elokuun lopulla tulivat kylmiksi ja sateisiksi, sentähden maalta teki jokaisen mieli päästä pois. Tohtori Södermanin, kauppaneuvos Roosin ja konsuli Liljebladin herrasväet — viereisten huvilain asukkaat — olivat jo viime viikolla muuttaneet kaupunkiin ja tohtorinna lähetti Esterin myös puhdistamaan ja lämmittämään huoneita, niin että viikon lopulla saataisiin muuttaa.
Varhaisesta aamusta oli Ester ahkerasti ollut puhdistushommissa ja lähti nyt illan suussa vähän paremmin pukeutumaan, mennäksensä kaupungille. Mutta juuri kun hän kiinnitti liivinsä viimeistä nappia, soi ovikello hätäisesti.
Ester juoksi kiireesti avaamaan, mutta oi, jalat olivat pettää ja sydän sykki niin, kuin olisi se tahtonut haljeta, sillä ovella seisoi Arthur-maisteri. Hän oli tullut kaupunkiin polkupyörällä erään "hyvin tärkeän" asian Vuoksi, kuten hän äidille lähtiessänsä sanoi. Kun Ester viimeinkin sai oven auki, tarttui Arthur hänen käteensä, Veti mukanaan vieras-salin sohvalle ja kuiskasi: "Ester, armaani, oi, miten olen iloinen, kun kerrankin saan olla kanssasi kahden kesken, saan kertoa kaikki, mitä sydämeni tuntee. Kuule, minä rakastan sinua, rakastan sydämeni pohjasta ja tahdon, että sinäkin olet kokonaan minun. Oi, vastaa! Sano, että rakastat minua, niin, niin, älä peittele, sillä minä kuitenkin tiedän, että rakastat, olen lukenut sen silmistäsi."
"Herra maisteri, unhoitatte, että minä olen köyhä ja oppimaton palvelija. Ehkä tänään rakastatte, mutta huomenna kadutte jo sitä", lausui Ester vapisevalla äänellä, ja koetti vapautua, sillä sanomaton pelko ja aavistus jostain pahasta täytti hänen sydämensä, kun hän näki maisterin intohimoisen katseen.
"Rakas lapsi, älä pelkää", lausui maisteri ja veti Esteriä itseänsä lähemmäksi, "vaan ole luonani, kuule, ole minulle hyvä ja kutsu vaan minua Arthuriksi ja sinuksi silloin kun olemme kahden. Ester, minähän rakastan sinua tulisesti ja kun kerran sinäkin rakastat, niin miksi emme nauttisi nyt onnestamme? Kuule, me olemme täällä kahden ja siksi saamme rakastaa vapaasti ja täydellisesti, Esterini, täydellisesti, se on niin ihanaa!"
"Maisteri, päästäkää, minun on niin vaikea olla tässä, oi, päästäkää, sillä köyhä ja oppimaton tyttö ei saa rakastaa herroja."
"Älä sano sitä, tyttö, minulla on paljon rahaa ja maailmassa saat vielä paljon oppia, kun elät."
Ester teki rynnäkön päästäksensä, mutta maisterin vahva käsivarsi kiertyi lujemmin hänen hoikan uumansa ympärille, hän tunsi kuuman hengähdyksen käyvän poskiensa yli ja maisterin polttavat huulet painuivat hänen huuliansa vasten…
Ja samassa Ester tunsi, kuin jos tuliset jättiläiskielet olisivat nuoleksineet hänen ruumistaan joka puolelta, hän tunsi vajoavansa alas sohvalta ja kuiskasi itkun tukahuttamalla äänellä: "Arthur, rakas Arthur, jos vähääkään rakastat, niin päästä minut, sillä —"
Sitte menivät hänen ajatuksensa sekaisin…