Tähän saakka oli hän nähnyt noin viisikymmentä. Sitäpaitsi ei hän halunnut antaa Irikselle lähempiä tietoja tekemästään kujeesta. Hän oli poiminut lähteen luona olevan luurangon luut kokoon, kostuttanut tulitikuista saamansa tulikiven ja sivellyt sillä luurangon, sekä asettanut sen luolan kaukaisimpaan nurkkaan.
Eivät edes päällikön rohkaisevat houkuttelut saaneet hänen miehiään uudelleen lähestymään tätä kauheata paikkaa. Vihdoin meni peloton lurjus itse miekkaansa heiluttaen luolan ovelle. Kauhun lyömänä katsoi hän sisällä olevaa esinettä, joka silloin tällöin loisti. Miekallaan koetteli hän "espanjalaista ratsastajaa." Se oli ainakin jotain aineellista, sitten laahasi hän toisen vaikeasti haavoittuneista kuunvaloon.
Jälleen kutkutti Jenksin sormia halu lähettää luoti roiston pään läpi — mutta hän hillitsi itsensä. Ja niin meni se, joka harvoille miehille tarjoutuu — toinen tilaisuus.
Päällikön uudistettu käsky sai muutamat rohkeat miehet kantamaan pois haavoittuneet, todennäköisesti majaan.
Tuskin oli merimies käsittänyt heidän seuraavan aikomuksensa, ennenkuin hän pakoitti Iriksen menemään öljyvaatteen alle suojaan, painautuen itse kalliolattiaa vasten ja tarkastellen ruohoturpeiden takaa. Villit olivat sytyttäneet lähteen luo tulen. Pian valaisi punainen leimu mustaa vuorta ja villit ryhmittyivät tulen läheisyyteen.
He puhuivat kieltä, jossa oli paljon kovia ääntiöitä ja söivät kuivattua kalaa, hirssiä sekä kuivattua lihaa. Todennäköisesti oli villejä myöskin veneitä vartioimassa ja saarta kiertelemässä. Myöhemmin selvisi, että kolmella sampanilla oli tullut yhdeksättäkymmentä miestä.
Eräs joukosta oli puettu aivan eri tavalla kuin muut ja kantoi Intian muhamettilaisten tavallista pukua. Hänen ihonsa oli ruskea, mutta villien lian alta näkyvä iho oli keltainen. Tavasta, jolla miehen turbaani oli sidottu, päätti Jenks hänen olevan Punjabin musulmanneja — nähtävästi Andamoneilta karannut rangaistusvanki.
Kaikki olivat asestetut suustaladattavilla, joko vanhentuneilla piilukkokivääreillä tahi pyssyillä, jotka olivat siksi uudenaikaisia, että nallihatun asettamista varten oli piikki.
Jokaisella dyakilla komeili parangi ja tikaria muistuttava kris; muutamat harvat olivat varustetut keihäillä; ja noin tusinan verran kantoi olkapäällään pitkää, suoraa bamburuokoa. Ensi silmänräpäyksessä ei merimies käsittänyt mitä niillä tehtiin. Hän huomasi sen myöhemmin niin äkkiä, että säästyi monen tunnin pelolta, sillä nämä aseet olivat kuolettavampia kuin konekivääri.
Tulen ympärillä kävi vilkas keskustelu. Vaikkakin oli helppo huomata päällikön olevan käskijän, näyttivät hänen miehensä saavan vapaasti lausua mielipiteensä.