Hänen ei tarvinnut sanoa sitä kahta kertaa. Juotuaan kiireesti muutamien lehtien sisällyksen, palasi merimies Iriksen luo tuoden lisää vettä. Tyttö oli nyt noussut istumaan. Aurinko loisti majesteetillisena pilvien välitse ja jäsenet saivat lämpöä ja jäntevyyttä.
"Mitä tämä on?" kysyi hän juotuaan vielä kerran.
"Saniaiskasvin vettä. Luonto ei ole aina julma. Ollessaan erinomaisen jalossa mielentilassa keksi se tämän tavan säilyttää vettä."
Miss Deane ojensi kätensä saadakseen lisää.
"Ei, madame", sanoi merimies äänessään kunnioitusta ja päättäväisyyttä.
"Ei enempää tällä kertaa. Ensiksi on minun hankittava jotain syötävää."
"Laiva on uponnut?" sanoi Iris hetken vaiettuaan.
"Niin, madame."
"Ja me olemme ainoat pelastuneet?"
"Pelkään niin olevan."
"Onko tämä asumaton saari?"