"Ottakaamme siitä selvää", vastasi Robert Jenks, alkaen tarkastella lähimpiä puita.
He liikkuivat vaivaloisesti eteenpäin. Silloin tuli Iris ajatelleeksi harvinaista näkyä, joka oli osunut hänen silmiinsä tajunnan palatessa.
"Olette vahingoittanut sormenne", sanoi hän. "Näyttäkää se minulle."
Jenks ojensi oikean kätensä häneen katsomatta.
"Oi, raukkaa!" huudahti Iris. "Sitä pakottaa tietysti hirveästi."
Sitten repäsi hän riekaleen puvustaan ja sitoi sormen hellästi ja varovasti.
"Kiitos!" sanoi Jenks. Sitten päästi hän ilohuudon.
"Jupiterin kautta, miss Deane! Meillä on onnea! Tässä on mainio pisankipuu!"
Vaikkakin hedelmät tuskin olivat kypsiä, söivät he niitä ahnaasti.
Vihdoinkin oli heidän nälkänsä jonkunverran vaimentunut.
"Nyt", selitti Jenks, "on teidän levättävä täällä hetkinen. Aion mennä takaisin rannalle. Teidän ei tarvitse olla peloissanne. Täällä ei ole mitään eläimiä, jotka voisivat teitä vahingoittaa, enkä minä viivy kauan."