Tohtori hymyili. Iris oli niin ihastuttavan itsepäinen.
"Se on yksinkertaisesti mahdotonta. Ovet ovat suljetut. Laineet huuhtovat kävelykantta joka minuutti. Yksi pelastusvenhe on ryöstäytynyt irti ja useat kannatushirret ovat murskautuneet kuin tulitikut. Ensi kerran elämässänne, miss Deane, olette lukittujen ovien takana."
Tyttö ehkä kalpeni hiukan, sillä tohtori lisäsi kiireesti:
"Ei tietystikään ole mitään vaaraa, ymmärrättehän, mutta nämä varovaisuustoimenpiteet ovat välttämättömiä. Te ette arvatenkaan pitäisi siitä, jos useita tonneja vettä syöksyisi alas salonginportaita, vai miten?"
"En, ehdottomasti en. Mutta ei ole hauskaa olla suljettuna suureen rautalaatikkoon, tohtori. Se muistuttaa suurta ruumisarkkua."
"Ei suinkaan! Sirdaren on turvallisin alus mitä löytyy. Teidän isällänne on siinä suhteessa aina ollut erinomainen menettelytapa. Lontoon Hongkong yhtiöllä ei kenties ole erittäin nopeakulkuisia laivoja, mutta ne ovat merikelpoisia ja joka suhteessa hyvin varustettuja."
"Onko monta matkustajaa sairaana?"
"Ei, ainoastaan tavallinen määrä. Mutta ennen päivällistä sattui suuri onnettomuus."
"Varjelkoon! Mitä tapahtui?"
"Muutamat laskarit joutuivat myrskylaineeseen. Eräältä murtui luu."