IX.
Luolan salaisuus.
Seuraavana iltana valmistuivat köysiportaat. Jenks oli lujasti päättänyt olla vuoteeseen menemättä ennen niiden paikoilleen asettamista. Senjälkeen juolahti hänen mieleensä, jos suinkin mahdollista, räjähdyttää kallio, josta näkyi ylätasangolle. Se oli kuitenkin hänen käytettävissään olevilla keinoilla mahdotonta. Kallion huippu vietti heikosti länteen eikä mikään muu kuin dynamiitti tahi muu sellainen aine olisi voinut tehdä sitä vihollisen ampujille käyttökelvottomaksi.
Hän saattoi olla varma voivansa päivisin yhdeksällekymmenelle yardille asetetulla kiväärillään pitää paikan vapaana tungettelijoista. Mutta yöllä — siinä oli vaikeus. Hän ratkaisi sen osaksi asettamalla ylätasangolle kaksi tukea vihollisen otaksuttuun keskustaan tähdätyille kivääreille ja sitäpaitsi teki hän toiseen tukeen merkkejä voidakseen ampua koko vihollisen rintamaa.
Mutta hän ei tyytynyt tähänkään. Hänen mieleensä juolahti, että dyakit saattavat tuloksettoman etsimisen jälkeen lähteä pois, jos hänen onnistuisi uskotella heille, että hän Iriksen kanssa oli poistunut saarelta. Senvuoksi poisti hän huolellisesti vuoren juurelta kaikki kivet, jotka oli ylätasangolta irroittanut ja vaikkakin hän järjesti tuet valmiiksi öljykankaalle, ei hän ripustanut sitä paikoilleen. Iris ja hän saattoivat olla siellä kätkössä monta päivää ilman että piilopaikkaa keksittäisiin.
Se edellytti kuitenkin, että liiat ruokavarat ja ampumatarpeet täytyi piilottaa, ja mikä paikka sopi siihen paremmin kuin luola?
Jenks alkoi jälleen kaikin voimin kaivaa kuokalla ja lapiolla antimoniumsuonen läheisyydestä. Sillä tavoin johtui hän elämänsä toiseen suureen tapahtumaan.
Sateenkaarisaari oli antanut hänelle sen, jonka mies asettaa kaiken muun yläpuolelle — puhtaan rakkauden naiseen, yhtä kauniiseen ruumiiltaan kuin sielultaankin. Ja nyt lahjoitti se hänelle rikkauksia, jotka olisivat voineet herättää eteläafrikalaisen magnaatin kateutta. Ilman ajatustakaan mistään muusta kuin tarvittavan piilopaikan valmistamisesta, kaivoi ja kuokki merimies tavalla, joka leimasi kaikki hänen tekonsa, kun hän äkkiä kohtasi suonen melkein puhdasta kultaa.
Voidakseen viedä pois kiviä ja maata, heitti hän kaiken kaivamansa öljykankaalle, jonka laahasi sitten metsään tyhjennettäväksi. Tehtyään sen neljä kertaa kiinnitti hän huomiota metallisiruihin, jotka muistuttivat antimoniumia. Mutta kuudes taakka auringonvaloon kannettuna näytti niin merkilliseltä, että hän ryhtyi sitä tutkimaan lähemmin. Vaikka hänen tietonsa kivennäisaineista olivat sangen puutteelliset, täytyi hänen uskoa, ettei siinä ollut kuparia tahi rautakiisua, vaan kimaltelevaa, keltaista kultaa.
Hiukan liikutettuna, vaikka puoleksi epäluuloisena palasi hän luolaan ja otti mukaansa kimpaleen löytämäänsä metallia. Tällä kertaa ei voinut erehtyä. Luonto itse oli muovaillut puhtaan kultakimpaleen. Iris oli mennyt kylpemään ja viipyisi jonkun aikaa poissa. Jenks istui kannolle ja piteli kädessään pientä, ehkä noin kahdenkymmenen punnan arvoista kultapalaa. Verkalleen tuumi ja yhdisti hän saarella oleskelun ensipäivinä tekemänsä johtopäätökset.