— Doven pojat tahtovat välttämättä esittää kohtauksen Napoleonin elämästä. Lapset pitävät siitä, ja pikku miehet esittävät sen oikein sievästi, vastasi Mac suojelevaan sävyyn.
Näyttämöllä oli teltta, jonka edessä vahtisotilas kulki edestakaisin puhellen itsekseen ja ilmaisten siten kuulijoille, että hän oli lopen väsynyt marssittuaan sinä päivänä useita satoja kilometrejä. Sitten hän pysähtyi, nojautui pyssyynsä ja nukahti; pian hän lysähti maahan ja kuorsasi siinä supisuorana kivääri vieressään uskoton pieni vahti. Astuu esiin Napoleon kolmikolkkahatussaan ja harppoo edestakaisin käsivarret ristissä rinnalla ja katse tuimana. Jokin suuri suunnitelma on nähtävästi kypsymässä hänen mielessään — ehkä matka yli Alppien, Moskovan palo tai Waterloon taistelu. Hän kulkee edestakaisin majesteettisen hiljaisuuden vallitessa, kunnes kuorsaus häiritsee keisarillisia mietteitä. Hän huomaa sotilaan, tuijottaa häntä hetken ja sanoo ankarasti:
— Haa, nukkuva vartiomies! Hänen on kuoltava!
Napoleon ottaa kiväärin ja aikoo heti panna tuomion täytäntöön, mutta katsoessaan nukkuvaa hän näyttää äkkiä liikuttuvan — eikä ihmekään, sillä Jack oli hyvin herttainen pieni soturi maatessaan siinä suuret mustat viikset sojottaen ja lapselliset kasvot totisina. Napoleon lauhtuu ja tehden komean anteeksiantavan eleen hän sanoo:
— Poika urhokas, hän on väsynyt. Minä pidän vahtia hänen puolestaan.
Vartiosotilas herää ja luulee turmionsa tulleen. Mutta hallitsija ojentaa hänelle aseen huulillaan valloittava hymy ja sanoo osoittaen kalliota, jolla nyt sattui istumaan varis:
— Muista, että näiltä pyramideilta vuosisadat katselevat sinua.
Näytelmän nostattamat suosionosoitukset olivat tuskin lakanneet, kun äkkiä kuului veden polsketta ja kimakka huuto, joka sai kaikki ryntäämään vesiputoukselle. Lähellä virtasi näet pienoinen vuoristopuro, joka hyppeli kallionrinnettä alas iloisesti poristen. Pumpula oli koettanut hypellä samaan tahtiin, mutta horjahtanut matalaan lammikkoon, jonne Jamie oli häntä ritarillisesti seurannut. Molemmat pulikoivat siellä nyt hiukan hädissään, mutta samalla ihastuneina odottamattomaan kylpyynsä. Onnettomuus pakotti toimittamaan likomärät lapset kiireen vilkkaa kotiin.
Rose otti osaa kaikkeen iloon eikä paljastanut ainoallakaan sanalla tai katseella, miten kovaa kipua hän tunsi nilkassaan. Hän kieltäytyi kuitenkin illan leikeistä ja istui setänsä luona vilkkaasti jutellen, mikä hämmästytti ja ilahdutti kovin tohtoria. Rose kertoi leikkineensä hevosta lasten kanssa, harjoitelleensa 'kevyessä jalkaväessä', kiipeilleensä puissa ja osallistuneensa moniin muihin hurjiin yrityksiin, jotka olisivat saaneet tädit suunniltaan, kuten Alec-setä arveli.
— En välitä hiukkaakaan siitä mitä he sanovat, jos sinä vain et pidä sitä pahana, sanoi Rose.