— Sain äskettäin sievät korvarenkaat, jotka ovat olleet äidilläni. Niissä on helmiä ja turkooseja ja haluaisin kuollakseni pitää niitä, huokasi Rose.
— No, pidä sitten. Minä pistän reiät korviisi, ja pidä niissä silkkilankaa, kunnes ne ovat terveet — hiuksesi peittävät ne mainiosti. Pujota sitten korvarenkaat paikoilleen, ja usko pois, setäsikin pitää niistä.
— Koskeeko se hirveästi? kysyi Rose epäröiden.
— Eikä mitä! Pieni pisto vain ja sillä selvä. Minä olen tehnyt reiät monen korviin ja tiedän miten se käy. Sido hiukset ylös ja anna minulle paksu neula.
— Haluaisin sentään kysyä ensin sedältä, sammalsi Rose, kun kaikki oli valmiina toimitusta varten.
— Onko hän milloinkaan kieltänyt sitä? Annabel kysyi pitäen kiinni uhriaan kuin vampyyri.
— Ei, ei koskaan.
— Et kai sinä pelkää, huudahti Annabel, joka oli päättänyt saada tahtonsa läpi.
Viimeinen sana ratkaisi asian, Rose sulki silmänsä ja sanoi tuskallisesti kuin olisi odottanut mestausta: — Lävistä nyt.
Annabel lävisti ja uhri kesti sen sankarillisesti, vaikka tuli kalmankalpeaksi ja sai silmänsä täyteen kyyneliä.