Rose oli joutua ymmälle tästä vastauksesta, mutta huomattuaan että hänen kertomuksensa teki tarkoitetun vaikutuksen, hän jatkoi vakavasti:
— Niin, Jumala näki hänet, mutta myös nuori nainen näki sen, vaikka ei puhunut mitään; hän halusi tietää mitä tyttö aikoi tehdä siteellä. Lapsi oli ollut hyvin onnellinen, ennen kuin otti sen, mutta tunsi itsensä onnettomaksi, kun se oli hänen taskussaan. Hän lopetti pian leikin ja istui vakavana nurkassa. Tyttö mietti muutamia minuutteja ja kävi sitten panemassa siteen pois, ja hänen oli taas kevyt olla. Nuori nainen oli tästä kovin iloinen ja mietti, mikä sai tytön viemään siteen takaisin.
— Omatunto pitti, mutisi murtunut ääni pienten käsien takaa, jotka puristivat punaisia kasvoja.
— Voitko sinä ollenkaan sanoa minkä tähden hän otti sen, kysyi Rose koulumestarin äänellä.
— Te oli niin tievä ja hän tahtoi ten, vastasi vieno ääni.
— Hyvä on, minä olen iloinen, että hänellä oli niin herkkä omatunto. Tämän tarinan opetus onkin, että se joka varastaa ei voi olla iloinen, ennen kuin on palauttanut varastamansa tavaran.
Minkäs tähden tämä pieni tyttö peittää kasvonsa? kysyi Rose lopetettuaan kertomuksensa.
— Pumpula häpeää, kuiskasi pieni rikollinen, joka oli aivan murtunut omantunnonvaivojen ja tämän kauhean paljastuksen vuoksi.
— Kuule nyt, Rose, ei tuo ole oikein, että sinä kerrot hänen pienistä erehdyksistään kaikkien kuullen ja saarnaat hänelle tuolla tavalla; et sinä itsekään pitäisi siitä, sanoi tohtori ottaen itkevän tyttösen polvelleen ja koettaen lohduttaa tätä.
Ennen kuin Rose ehti sanallakaan ilmaista katumusta, hyökkäsi
Jamie kuin suuttunut kalkkuna nurkastaan, jossa oli punaisena ja
levottomana seurannut Rosen tarinaa. Vakaasti päättäen kostaa
Pumpulan saaman iskun hän puuskahti: