— Onko sekin taito? kysyi Rose ja iloinen ilme hänen kasvoiltaan katosi, sillä sedän puhuessa hänen mielessään oli herännyt monenlaisia epämääräisiä, mutta viehättäviä unelmia.
— On, se on parhaita ja hyödyllisimpiä taitoja mitä ylipäänsä voi oppia. Se ei ehkä tyydytä turhamaisuutta yhtä paljon kuin laulaminen, maalaaminen, kirjoittaminen tai lasten opettaminen; mutta sen varassa on monien onni ja tyytyväisyys. Niinpä niin, sinä katselet minua kummissasi, mutta tosiasia on, että mieluummin näkisin sinut kunnon emäntänä kuin kaupungin kehutuimpana kaunottarena. Ei keittotaito tukahduta sinun muita lahjojasi, mutta se kuuluu välttämättömästi kasvatukseen. Toivoisinkin että alkaisit opetella sitä heti, kun olet nyt noin hyvässä kunnossa.
— Kuka se nainen on? kysyi Rose, johon sedän vakava puhe oli tehnyt tarkoitetun vaikutuksen.
— Plenty-täti.
— Onko hän saanut erinomaisen koulutuksen? ihmetteli Rose, sillä
Plenty-täti tuntui kaikista tädeistä vähimmän sivistyneeltä.
— Vanhan hyvän ajan mittojen mukaan hän on, ja Plenty-täti on tehnyt tämän talon onnelliseksi kodiksi meille kaikille niin kauan kuin voimme muistaa. Hän ei ole suuren maailman tapaan tyylikäs, mutta hän on hyvä nainen, ja kaikki rakastavat ja kunnioittavat häntä niin, että suru mahtaa olla syvä, kun hänen paikkansa kerran on tyhjä.
— Kunpa ihmiset pitäisivät minustakin sillä tavoin. Voisiko Plenty-täti opettaa minua taloustoimissa, niin että minusta tulisi yhtä hyvä kuin hän? kysyi Rose tuntien hieman omantunnonvaivoja siitä, että oli pitänyt Plenty-tätiä varsin jokapäiväisenä vanhana naisena.
— Voi hyvinkin, ellet halveksi sitä vaatimatonta oppia, jota hän sinulle antaa. Hän on iloinen ja ylpeä, jos joku välittää hänen opetuksestaan, sillä täti kuvittelee aikansa olevan jo ohi.
— Mutta miten minä aloitan?
— Minä puhun asiasta hänelle, ja hän sopii Debbyn kanssa, sillä ruuanlaitto on tärkein asia, kuten tiedät.