Rose vietti nyt päivänsä ahkerassa työssä. Aamuisin hän tarkasti Plenty-tädin kanssa liinavaatekaappeja ja varastohuoneita, ullakoita ja kellareita tai teki työtä keittiössä oppien hoitamaan suurta taloutta. Iltapäivisin käytyään setänsä kanssa kävelemässä tai ajelulla hän istui Plenty-tädin kanssa Peace-tädin luona käytellen ahkerasti neulaa. Plenty-täti, jonka silmät olivat käyneet heikoiksi, kutoi sukkaa ja kertoi vilkkaasti hauskoja juttuja menneiltä päiviltä, kunnes kaikki kolme nauroivat tai itkivät yhdessä.
Ja jos keittiö oli houkutellut tohtoria silloin, kun Rose siellä työskenteli, niin ompeluhuone oli hänestä kerrassaan vastustamaton. Täältä ei kukaan hennonut ajaa häntä pois, varsinkaan kun hän tottelevaisesti luki ääneen tai kertoi merimiesjuttuja.
— No niin setä, tässä on sinulle kasa yöpaitoja, ja jokaisessa on neljä napinreikää. Voit tarkastaa ne, sanoi Rose muutamia viikkoja sen jälkeen kun oli ryhtynyt opiskelemaan ompelemista.
— Ihan lankasuoraan ja kärjissäkin sievät pistot. Loistotyötä, neitiseni, ja minä olen syvästi kiitollinen. Napit minä ompelenkin itse paikoilleen, ettei sinun tarvitse käyttää väsyneitä sormiasi.
— Sinäkö? huudahti Rose katsellen häntä hämmästyneenä.
— Odotahan hetkinen, haen vain ompelutarvikkeeni, niin saat nähdä mitä minä osaan.
— Osaako hän tosiaan? kysyi Rose Peace-tädiltä, kun tohtori oli lähtenyt huoneesta.
— Osaa toki, minä opetin häntä ennen kuin hän lähti merille. Ja varmaan hän on joutunut matkoilla käyttämään taitoaan.
Kai hänen taitonsa oli säilynyt, sillä hän palasi pian kädessään mukava ompelurasia, ja pantuaan rihman neulansilmään hän ryhtyi ompelemaan nappeja niin kätevästi, että se huvitti ja hämmästytti Rosea.
— Mahtaako maailmassa ollakaan sellaista työtä, jota et osaisi, hän sanoi ihailevasti.