— Tule minun viereeni, Mac, niin näemme kumpikin kuvat; ja jos pääsi väsyy, voit käydä pitkäksesi, sanoi Rose ystävällisesti.
He istuivat siinä rinnakkain ja kuuntelivat esitystä silmän rakenteesta; heidän mielestään luento oli oikein jännittävä, sillä väritaulut havainnollistivat esityksen ja innostunut opettaja selitti asiat tuoreesti ja eloisasti.
— Totta totisesti, jos olisin tiennyt, minkä tihutyön tein tuolle hienolle ja ihmeelliselle koneistolle, en olisi ikinä lukenut takan valossa enkä antanut auringon paistaa suoraan kirjaani, sanoi Mac katsellen vakavana suurennettua silmämunaa. Sitten hän työnsi kuvataulun luotaan ja sanoi katkerasti: — Miksei ihmiselle opeteta ajoissa tämmöisiä asioita, ettei tarvitsisi kulkea silmät ummessa suoraa päätä kiipeliin? Kun onnettomuus on jo tapahtunut, ei asian kuulemisesta ole enää paljon iloa — kokemuksesta sen jo tietää.
— Niin, Mac, tuota minä juuri saarnaan, mutta ihmiset eivät halua kuunnella minua. Te nuoret tarvitsette paljon enemmän elävää tietoa, ja vanhempienne täytyisi kyetä antamaan sitä teille. Harvat siihen kuitenkin pystyvät, ja juuri siksi onnettomuuksia tapahtuu. Vähemmän kreikkaa ja latinaa ja enemmän tietoa terveyden laeista! Matematiikka on hyväksi, mutta oikeat elämäntavat ovat tarpeellisempia, ja minä tahtoisin auttaa opettajia ja vanhempia ymmärtämään tämän seikan.
— Jotkut ymmärtävät. Jessie-täti ja hänen poikansa keskustelevat usein tärkeistä asioista, mutta meillä äiti on niin kiinni taloustoimissaan ja isä liikkeessään, ettei heillä ole aikaa. Ja vaikka olisikin, minusta tuntuu, ettei heille olisi helppoa puhua huolistaan, kun meillä ei ole koskaan juteltu sellaisesta.
Mac-parka tuli tässä lausuneeksi moitteen, johon moni hänen ikätoverinsa voisi yhtyä. Isät ja äidit ovat liian kiireissään; heiltä ei riitä kylliksi aikaa lapsille. Siksi nuoret salaavat heiltä huolensa ja kiusauksensa, kunnes onnettomuus on tapahtunut ja molemminpuolinen katumus tulee liian myöhään.
Alec-tohtori katsoi myötätuntoisesti Macia, läjäytti kirjansa kiinni ja sanoi lämpimästi:
— Lapset, te voitte koska tahansa tulla minun luokseni puhumaan murheistanne; minä koetan auttaa teitä selviytymään niistä. Minusta tuntuu, että olen täällä juuri sitä varten, ja olen vain iloinen, jos voitte luottaa minuun.
Sekä Mac että Rose nyökkäsivät niin innokkaasti, että tohtori tuli hyvälle mielelle.
— Selvä on. Tunti on nyt loppunut ja minä neuvoisin teitä täyttämään keuhkojenne kuusisataa miljoonaa rakkulaa raittiilla ilmalla. Tule sinä, Mac, mukaan milloin vain haluat. Me koetamme auttaa sinua, ettei sinun enää tarvitsisi "kulkea silmät ummessa suoraa päätä kiipeliin".