Ja Rosen ihastus oli rajaton, kun hän näki välkkyvät luistimet ja siron kelkan.
— Nämä ovat sedältä, varmasti ovat. Nyt voin luistella ja laskea mäkeä. — Katso, ne sopivat täsmälleen, sanoi Rose, kun hän uudessa kelkassaan istuen sovitteli luistinta paljaaseen jalkaansa.
— Nyt meidän täytyy nopeasti pukeutua, sillä tänään on paljon tehtävää ja minä tahtoisin kokeilla luistimia ennen päivällistä.
— Voi kauhistus, ja minun olisi pitänyt pyyhkiä pölyt salista jo aikoja sitten!
Rose ja Febe erosivat niin onnellisen näköisinä, että jo heidän kasvoistaan olisi arvannut, mikä päivä nyt oli.
— Kas vain, Rose, nyt "Dunsinanin vuorta ylös mennen Birnamin metsä kulkee", lainasi Alec-tohtori Shakespearea, kun hän kesken aamiaisen avasi oven kulkueelle, joka asteli portaita kantaen rautatammen, kuusen ja setripuiden oksia.
Lumipallot ja iloisen joulun toivotukset lentelivät hetken, sitten kaikki kävivät koristamaan vanhaa taloa vihreillä oksilla, sillä suku kokoontui aina joulupäivälliselle tänne.
— Minä olen ravannut mailikaupalla etsimässä tätä harvinaisuutta ja ripustan sen nyt tähän, jotta takila olisi täydellinen, sanoi Charlie kiinnittäessään tummanvihreän oksan salin kynttiläkruunuun.
— Ei tuo koristeeksi kovin häävi ole, sanoi Rose, joka koristi takan reunaa rautatammen hehkuvilla oksilla.
— Vähät siitä. Se on mistelinoksa, ja kuka ikinä pysähtyy sen alle, häntä saa suudella, olkoon hän siitä hyvillään tai pahoillaan. Pitäkää siis varanne, naiset! Nenäkäs Prinssi katseli kiusoitellen tyttöjä, jotka vetäytyivät pakoon vaaralliselta paikalta.