Febe luki melko hyvin, vaikka kangertelikin vierasperäisissä sanoissa ja sotki joskus d:n ja t:n. Tämä kutkutti aika lailla Rosen nauruhermoja, mutta hymynhäivähdyskään ei käväissyt hänen kasvoillaan. Feben tiedot maantieteestä olivat hämäränlaiset, eikä hänellä ollut aavistustakaan kieliopista, vaikka hän väitti koettavansa puhua "kuin sivistyneet ihmiset", minkä vuoksi Debby oli sanonut hänelle, että "suutari pysyköön lestissään".
— Debby on vanha hanhi, älä välitä hänestä, hän nyt puhuu "serviisistä", "hantuukista" ja "tropeista" niin kauan kuin elää ja uskoo varmasti puhuvansa oikein. Sinä puhut luontevan puhdasta kieltä, sen minä olen huomannut. Kielioppi on vain sitä varten, että se osoittaa miksi jokin asia on niin eikä toisin, puheli Rose tuntien, että hänen piti itsensä puhua hyvää kieltä kelvatakseen Febelle esimerkiksi.
Kun laskentotunti tuli, opettaja huomasi hämmästyksekseen että oppilas selviytyi toisista laskuista nopeammin kuin hän itse. Febe oli laskenut leipurin ja lihakauppiaan vastakirjan sarakkeita jo kauan ja oli tottunut laskemaan oikein ja niin nopeasti, että Rose ihan hämmästyi ja hänestä tuntui, että tässä aineessa oppilas piankin olisi opettajaansa etevämpi, jos edistyisi tuota vauhtia. Rosen kiitos ilahdutti kovin Febeä, ja he jatkoivat niin ahkerasti ja innoissaan, että aika lensi kuin siivillä, kunnes Plenty-täti ilmestyi ja nähdessään kaksi päätä kumartuneena taulun yli huudahti:
— Mitä ihmettä te teette täällä?
— Pidämme koulua. Minä opetan Febeä, ja se on hurjan hauskaa! huudahti Rose katsoen tätiä silmät loistaen.
Mutta Feben silmät loistivat vielä enemmän, vaikka hän näyttikin levottomalta lisätessään:
— Minun olisi kai pitänyt pyytää lupaa, mutta kun Rose ehdotti tätä, olin niin onnellinen että aivan unohdin. Pitääkö meidän nyt lopettaa?
— Ei toki. Olen oikein iloinen nähdessäni, että haluat oppia ja että
Rose auttaa sinua.
Plenty-tädin puhuessa ja katsellessa ystävällisesti tyttöjä Febe vilkaisi kelloon, ja nähtyään sen osoittavan viittä hän muisti, että Debby pian saapuisi keittiöön eikä valmistavia töitä illallista varten ollut vielä aloitettu. Siksi hän pisti äkkiä kynänsä pöydälle ja hypähti pystyyn sanoen:
— Saanko jo mennä? Minä jatkan kyllä, kunhan saan valmiiksi askareeni.