— Minun täytyi nousta katsomaan oletko sinä todella tullut.
— Niinkö? No, tule sitten tänne, että saadaan asia selväksi.
— En minä saa tulla ulos ennen aamiaista.
— Etkö! tuhahti setä hartioitaan kohauttaen. — No, minä tulen sitten tervehdyskäynnille. Ja hän tarttui Rosen ihmeeksi takakuistin pylvääseen, kiipesi reisimällä katolle, asteli sen poikki ja heittäytyen sieltä parvekkeen kaiteelle kysyi:
— Pelkäättekö te vielä minua, neitiseni?
Rose oli niin hämillään, ettei osannut sanoa mitään, hymyili vain mennessään setäänsä vastaan.
— Kuinka minun tyttöni voi tänä aamuna? setä kysyi ottaen pienen kylmän käden isojen lämpimien kämmentensä väliin.
— Kiitos, aika hyvin.
— Mutta sinun pitäisi voida oikein hyvin. Mikset sano niin?
— Päätäni särkee ja minua väsyttää aina aamulla.