— Päinvastoin. Poikien reippaat puuhat tekevät sinulle oikein hyvää, sillä sinä taidat olla aika lellikki. Serkkusi ovat kunnon poikia, ja lähivuosina joudut olemaan paljon heidän kanssaan, siksi on parasta, että teistä tulee saman tien ystävät. Minä koetan kyllä etsiä seuraksesi tyttöjäkin, jos vain löydän jonkun, jota ei ole kasvatettu piloille.
— Febe on aivan varmasti järkevä tyttö, ja minä pidän hänestä, vaikken ole nähnyt häntä kuin yhden kerran! Rose huudahti yhtäkkiä innostuen.
— Ja kuka tämä Febe on, saanko kysyä?
Rose kertoi vilkkaasti mitä tiesi, ja Alec-sedän huulilla karehti hymy, vaikka hänen silmänsä olivat vakavat, kun hän katseli edessään olevia kasvoja.
— Hauskaa että olet mieleltäsi demokraattinen, mutta sittenkään en voi ihan ymmärtää, miksi sinua miellyttää juuri tämä köyhäintalosta tullut nuori neiti.
— Naura vain jos haluat, mutta minä pidän hänestä. En tiedä miksi. Hän näyttää vain hirveän iloiselta ja ahkeralta ja laulaa kauniisti ja on niin vahva, että jaksaa pestä ja lakaista, eivätkä häntä vaivaa mitkään huolet, luetteli Rose koettaen keksiä järkeviä selityksiä mieltymykselleen.
— Mitä sinä hänen huolistaan tiedät?
— No, kun minä kerroin hänelle omistani ja kysyin, onko hänelläkin suruja, hän vastasi: "Ei, minä tahtoisin vain käydä koulua, ja kouluun minä vielä kerran menenkin."
— Hän ei siis pidä huolen aiheena turvattomuutta, köyhyyttä tai kovaa työtä? Urhea tyttö, häneen minäkin tahdon tutustua. Alec-setä nyökäytti hyväksyvästi päätään, ja se sai Rosen toivomaan, että hänkin olisi ansainnut sedän hyväksymisen.
— Mutta mitä huolia sinulla sitten on, lapsi? setä kysyi hetken kuluttua.