Rose ei ehtinyt tarkoin seurata Alec-tohtorin kummallisia toimia, mutta milloin hän vain kohotti katseensa arkustaan ja vilkaisi ympärilleen, hän näki setänsä harppovan edestakaisin tuoden päänsä päällä milloin mitäkin: bambutuolia, omituista japanilaista kaihdinta, paria ryijyä ja lopuksi isoa kylpyammetta.
— Siitä mahtaa tulla merkillinen huone, sanoi Rose istahtaessaan lepäämään ja nauttimaan ihanista tavaroistaan.
— Sinä varmaan pidät siitä, vastasi Peace-täti hymyillen ja kohottaen katseensa kauniista kuviosta, jota parhaillaan ompeli sinisellä silkillä valkoiseen musliinikankaaseen.
Rose ei nähnyt hymyä, sillä samassa setä pysähtyi ovelle ja Rose tanssi häntä vastaan kasvot loistaen.
— Katsopas minua! Katso minua, setä! hän riemuitsi. — Minä olen niin upea, etten tunne itseäni. Olen tainnut pukea nämä tavarat päälleni vähän hassusti, mutta minä pidän niistä kauheasti!
— Sinä näytät korealta kuin papukaija, ja tekee sydämelle hyvää nähdä pienen tumman varjon muuttuneen sateenkaareksi, Alec-setä sanoi katsellen iloisena säteilevää tyttöä.
Ja mielessään hän ajatteli, että tämä näky tarjosi silmälle sittenkin enemmän iloa kuin Febe pesusoikkonsa ääressä, sillä Rose oli pistänyt tulipunaisen fetsin päähänsä, sitonut uumilleen monta koreata vyötä, heittänyt ylleen kirjotun silkkitakin, jonka selästä loisti kultainen aurinko, edessä paistoi hopeinen kuu ja hihoja koristivat erikokoiset tähdet. Turkkilaistohvelit komeilivat hänen jalassaan ja kaulassa riippui meripihkasta, koralleista ja kullasta sommiteltuja kaulanauhoja. Toisessa kädessään tytöllä oli hajuvesipullo ja toisessa hyvälle tuoksuva rasia täynnä ihania itämaisia makeisia.
— Minä olen kuin tyttö Tuhannen ja yhden yön saduista ja odotan vain, milloin löydän taikamaton tai ihmeellisen talismaanin. En ymmärrä, miten voin koskaan kylliksi kiittää sinua kaikista näistä ihanista tavaroista, Rose sanoi ja lakkasi tanssimasta aivan kuin kiitollisuuden velka olisi äkkiä musertanut hänet.
— Minäpä sanon miten. Pane pois tuo musta pukusi, sinunlaisesi tytön ei tarvitse pitää sitä näin pitkään, ja pukeudu näihin värikkäisiin kankaisiin, joita toin sinulle. Se virkistää mieltäsi ja tuo eloa tähän hiljaiseen taloon. Vai mitä, täti?
— Olet aivan oikeassa. Hyvä ettei Roselle ruvettu vielä ompelemaan kevätpukuja, sillä Myran mielestä hänen ei sopisi käyttää kirkkaampia värejä kuin sinipunaista, mutta lila tekee lapsen liian kalpeaksi.