— Oikein hauska tapa, ja olen tainnut oppia tänään enemmän Kiinasta kuin kaikilla koulutunneilla yhteensä. Tähän asti olen tiennyt Kiinasta vain sen, että sieltä saadaan teetä ja silkkiä ja että naisilla on pienet jalat. Huomasin Funin katsovan jalkojani, ja hänestä ne olivat varmaan hirveän isot, sanoi Rose silmäillen nyrpeänä tukevia kenkiään.
— Otetaan esille kartta ja maapallo, niin minä näytän missä olen kulkenut ja kerron niistä seuduista. Silloin me olemme melkein kuin matkalla.
— Kun sinä olet noin innostunut matkustamiseen, eikö sinulla ole täällä hirveän ikävä? Plenty-täti sanoo, että vuoden tai parin perästä sinä varmasti taas lähdet.
— Enköhän.
— Mitäs minä sitten teen? huokasi Rose epätoivoissaan, ja selvästi ilahtuneena tästä Alec-setä vastasi merkitsevästi:
— Ensi kerralla otankin pienen ankkurini mukaan. Mitäs arvelet siitä?
— Ihanko totta?
— Ihan totta. Rose pomppasi niin että vene keikahti ja se sai tytön heti rauhoittumaan. Mutta hänen poskensa punoittivat innosta, kun hän koetti ratkaista, mitä kysyisi ensimmäiseksi niistä sadoista asioista, jotka pyörivät hänen mielessään. Samassa Alec-setä huomasi veneen, joka tuli kovalla vauhdilla heidän jäljessään.
— Katsopas kuinka nuo pojat soutavat! Ota heistä oppia, kun alat itse opetella käyttämään airoja.
Lähestyvän "Myrskylinnun" miehistönä oli puolisen tusinaa reippaan näköisiä merimiehiä, joiden sinisissä puseroissa ja vaaleissa lakeissa koreili joka puolella ankkureita ja tähtiä.