— Setä, voitko lainata kymmenen centtiä? Minä maksan ne takaisin heti, kun saan taskurahani, sanoi Rose samana iltana syöksyen setänsä luo kirjastoon.
— Enköhän minä voi. En vaadi korkoja eikä sinun tarvitse pitää kiirettä maksamisella. Tule tänne järjestämään minun kanssani kirjoja, ellei sinulla ole hauskempaa tehtävää, tohtori vastasi ja ojensi tytön pyytämän lantin.
— Tulen heti paikalla takaisin. Olisin jo kauan sitten järjestänyt kirjani, mutta en ole uskaltanut koskea niihin, sillä sinä pudistat aina päätäsi kun luen.
— Pudistan päätäni silloinkin kun kirjoitat, jos kynänjälkesi on aina sellaista kuin tämä luettelo.
— Tiedän että se on kurja, mutta minulla oli kauhea kiire silloin, ja niin on nytkin, sanoi Rose lentäen tiehensä iloissaan, kun pääsi kuulemasta nuhteita.
Mutta ei hän niin helpolla selvinnyt, sillä kun hän palasi kirjastoon, setä katseli vielä otsa rypyssä hänen tuhertamaansa kirjaluetteloa ja kysyi totisena osoittaen epävakaista ja horjuvaa riviä:
— Onko tämä "Kannattava puutalous", neitiseni?
— Ei, se on "Kadotettu paratiisi".
— Hyvä. Aloinkin jo luulla, että aiot keskittää opiskelusi metsätalouteen. Hm, selvästi huomaa, ettei neiti Power opettanut teille niin vanhanaikaista ainetta kuin kauno- ja oikeinkirjoitusta. Katsopas näitä Plenty-tädin muistiinpanoja ja huomaa, miten selvää ja kaunista tuo käsiala on. Täti on käynyt aikoinaan tyttökoulua, ja siellä opetettiin vain muutamia tarpeellisia aineita, mutta ne sitten perusteellisesti. Luvalla sanoen, minusta se on järkevämpää kuin tuo pinnallinen näpertely monien muka hienojen aineiden parissa, kun mitään ei opita kunnolla.
— Minua kyllä pidettiin koulussa etevänä, puolustautui Rose aika loukkaantuneena. — Me Lulun kanssa oltiin kaikkein parhaat, varsinkin ranskassa ja musiikissa.