Kaapaten korin toiseen käteensä ja vaatemytyn toiseen setä lähti harppomaan paljastavaa hajua kohti kuin raivostunut leijona, ja Rose marssi hänen kannoillaan kiinalainen päivänvarjo levällään.
— Sinä olet Robinson Crusoe ja minä hänen Perjantainsa, ja me menemme katsomaan, ovatko villit tulleet, sanoi Rose.
— Katso tuolla ne ovat. Kaksi telttaa ja kaksi venettä, totta totisesti! Nuo veijarit aikovat nähtävästi huvitella oikein perin pohjin.
— Siellä pitäisi olla enemmän veneitä eikä yhtään telttaa. Missähän heidän vankinsa ovat.
— Tuolla on niiden jätteitä, sanoi Alec-setä osoittaen ruohikossa lojuvia kalan päitä ja pyrstöjä.
— Ja tuolla lisää, naurahti Rose osoittaen punaista tavarakasaa, joka näytti hummeriläjältä.
— Villit kai syövät parhaillaan uhrejaan. Etkö kuule kummallista veitsenkalinaa tuolta teltasta?
— Meidän täytyy hiipiä hiljaa ja kurkistaa sisään; Crusoe oli varovainen ja Perjantai pelkuri kuin jänis, lisäsi Rose, jota leikki huvitti entistä enemmän.
— Mutta tämä Crusoe hyökkää heidän päälleen kuin rajuilma välittämättä seurauksista. Jos minä kaadun ja joudun villien ruuaksi, anasta sinä kori ja juokse takaisin veneeseen; eväät riittävät kyllä sinulle kotimatkaksi.
Alec-setä hiipi teltan oviaukolle, ja heittäen ison myttynsä kuin pommin keskelle telttaa hän huusi jyrisevällä äänellä: