— Kiitoksia vain, et, vastasi Rose päättävästi.
— Miksi ihmeessä? penäsi Kitty nyrpeän näköisenä.
— Kyllä sinä sen tiedät, muuten olisit esitellyt hänet heti kun hän pyysi. Sinä et usein pysähdy ajattelemaan sopivaisuutta. Miksi nyt sitten?
— En tahtonut tehdä sitä ennen kuin olin… sinä olet niin tarkka… arvasin että kieltäisit, mutta enhän voinut sanoa sitä hänelle, sopersi Kitty ja hänestä tuntui, että olisi ollut paras pitää koko asia omana tietonaan.
— En tahtoisi olla epäkohtelias, mutta minun täytyy todella kieltäytyä, sillä en tahdo lukea tuttavapiiriini sellaisia henkilöitä, vaikka tapaankin heidät täällä, sanoi Rose paaduttaen sydämensä tuota miestä kohtaan, jonka hän serkkujen puheiden perusteella tiesi olleen Charlien pahanahenkenä.
— Minä en voinut mitään sille, että hänet kutsuttiin. Vanha herra Randal ja isä ovat hyviä ystäviä, eikä veljeni Alf liioin tahtonut jättää poikaa kutsumatta, vaikka ehdotin sitä, selitti Kitty innokkaasti.
— Kuitenkin Alf kielsi sinua ajelemasta tai luistelemasta hänen kanssaan, sillä hän tietää paremmin kuin me, kuinka huonosti Randal sopii meidän seuraamme.
— En välittäisi tuntea koko miestä, ellei olisi pakko, mutta minun täytyy olla kohtelias omassa kodissani. Hän tuli äitinsä kanssa eikä hän täällä uskalla käyttäytyä niin kuin miesseurassa.
— Tiedän ettei se kuulu minuun, mutta ihmisten ei tosiaankaan pitäisi olla niin epäjohdonmukaisia, että antavat poikiensa mennä hunningolle, mutta odottavat kuitenkin, että me tytöt kohtelisimme heitä kuin kunnon ihmisiä, Rose puhui kuiskaten, mutta niin kovaa, että Annabel kuuli ja kääntyi puuteri tupsu kädessään heihin päin huudahtaen:
— Taivaan tähden, Rose! Mitä sinä puhut?