— Onko sinun mielestäsi muitakin kuin yksi tapa?
— On varmaan, koska jotkut ihmiset tulevat rakastuttuaan paljon paremmiksi, toiset taas eivät. Etkö ole huomannut sitä?
— Ei, en ole koskaan huomannut. Tietysti tiedän, että toisten avioliitto on onnellinen ja toisten ei, mutta en ole ajatellut sitä sen enempää.
— Minäpä olen. Olen viime aikoina ollut oikein kiinnostunut tästä asiasta, ja olen jutellut siitä Jessie-tädin ja sedän kanssa.
— Varjelkoon! Puhutko sinä heidän kanssaan semmoisista?
— Totta kai, miksi en? Heiltä saan aina kunnollisen vastauksen.
— Se on varmaan mukavaa, mutta minulla ei ole keneltä kysyisin. Isällä on aina kiire, ja äiti sanoo vain: "Älä vaivaa päätäsi sellaisilla." Kuinka avioliitto sitten onnistuu? Se on minusta mielenkiintoista, sillä tahtoisin, että omastani tulisi kaikin puolin täydellinen.
— Olen pohtinut kovasti asiaa ja tullut siihen tulokseen, että setä on oikeassa. Ei ole aina hyvä mennä naimisiin vain siksi, että rakastaa toista, aloitti Rose koettaen valaista asiaa Kittylle paljastamatta omaa salaisuuttaan.
— Ei tietenkään, jos toinen on ihan varaton tai sitten kehno ihminen. Mutta toisaalta en käsitä mitä muuta siinä tarvitaan, kysyi Kitty kummissaan.
— Täytyy pysähtyä harkitsemaan, onko rakkaus viisasta, onko se hyödyksi molemmille ja onko se kestävää, sillä tiedäthän, että sen pitäisi jatkua halki elämän, ja on tosiaan surullista, jos se loppuukin kesken.