Eräänä helakan kauniina päivänä Rose istui talon takana rinteessä vanhan omenapuun alla, missä he ennen usein leikkivät. Edessä aukeni laaja laakso, ja heinäväen uurastus siellä viehätti silmää. Vasemmalla virtasi vuolas joki, jota reunustivat uhkeat vihreät jalavat, oikealla kohosivat punertavat vuoret rauhallisina ja majesteettisina, ja yllä hehkui sydänsuven taivas kirkastaen kaiken.
Pikku Dulce nukkui leikistä väsyneenä makeasti pesässä, jonka oli kaivanut lähellä olevaan heinäsuovaan, ja Rose nojasi rosoista puunrunkoa vastaan rakennellen tuulentupia käsityö jalkojensa juuressa. Unelmat näyttivät olevan kiehtovia ja onnellisia, sillä hänen kasvonsa olivat kauniin levolliset, eikä hän huomannut junaa, joka kiiti laakson halki jättäen jälkeensä valkoisen pilven. Sen jyrinä vaimensi lähestyvien askelten äänen ja Rose katsoi kohti etäisiä kukkuloita, kunnes huomasi äkkiä edessään päivettyneen, hymyilevän nuoren miehen ja hypähti pystyyn riemuissaan:
— Mac! Mistä sinä siihen tipahdit?
— Washingtonin vuoren huipulta. Miten sinä voit?
— En ole koskaan voinut paremmin. Lähdetäänkö sisään? Olet kai väsynyt sellaisen putouksen jälkeen.
— Kiitoksia, en lainkaan. Olin emännän puheilla. Hän kertoi, että Jessie-täti ja Jamie ovat lähteneet kaupunkiin ja sinä istuskelet vanhassa paikassasi; siksi tulin suoraan tänne. Aionkin levätä tässä jos sallit, vastasi Mac heittäen repun selästään ja istahti heinäkasaan kuin tuolille.
Rose istahti äskeiseen paikkaan, silmäili tyytyväisenä serkkuaan ja sanoi:
— Tämä on kolmas yllätys sen jälkeen kun tulin tänne. Ensin tulla tupsahti setä, sitten Febe ja nyt sinä. Onko retkesi ollut hauska? Setä kertoi sinun olleen jalkamatkalla.
— Totisesti! Olen ollut kuin taivaassa tai ainakin lähellä sitä melkein kaksi viikkoa, ja ajattelin, että äkkiputousta lievittäisi, jos poikkeaisin kotimatkalla tänne.
— Taivas näyttää sopivan sinulle hyvin. Olet ruskea kuin papu ja niin reippaan ja pirteän näköinen, että on vaikea kuvitella sinun pudonneen vuorelta, sanoi Rose miettien, kuinka hauskan näköinen Mac olikin sinisestä flanellipuvustaan ja pölyisistä kengistään huolimatta. Hänessä oli kukkuloilta saatua tyyntä jäntevyyttä, ja hänen katseensa oli selkeä ja kirkas, koska hän oli saanut silmätä vuorten huipuilta uusiin maailmoihin.