Kului muutamia levottomia viikkoja toivon ja pelon tuskastuttavasti vaihdellessa. Elämä ja kuolema taistelivat saaliista, ja useammin kuin kerran kuolema näytti päässeen voitolle. Mutta Febe seisoi paikallaan uhmaten vaaraa.
Vihdoin oli pitkän valvomisen palkkana onnellinen aamunkoitto. Alec-tohtori sanoi myöhemmin, että Febe piti häntä elossa tahdonvoimallaan ja että noina pitkinä hetkinä, jolloin hän näytti makaavan tiedottomana, hän tunsi voimakkaan lämpimän käden vetävän häntä pois vinhan virran pyörteestä. Feben elämän onnellisin hetki oli se, jolloin setä tunsi hänet, katsoi häneen hymyn varjo syvälle painuneissa silmissään ja koetti sanoa entiseen reippaaseen tapaansa:
— Kerro Roselle, että olen voiton puolella, kiitos siitä sinun ponnisteluillesi, lapseni.
Febe vastasi hyvin hiljaa, kohensi tyynyä ja näki hänen vaipuvan taas uneen. Silloin hän pujahti toiseen huoneeseen aikoen kirjoittaa hyviä uutisia, mutta hän ei voinutkaan muuta kuin heittäytyä tuolille ja purkaa helpotuksensa kyyneliin. Mac löysi hänet siitä ja hoivasi niin, että hän taas saattoi asettua paikalleen ja sillä aikaa Mac juoksi lähettämään kotiin sähkösanoman, joka sai pikku Jamien ehdottamaan riemunpuuskassaan, että soitettaisiin kaikkia kaupungin kelloja ja ammuttaisiin kanuunalla kunnialaukauksia.
— Pelastettu, kiitos Jumalan ja Feben.
Siinä kaikki. Koko suku olisi halunnut rynnätä paikalle vakuuttuakseen asiasta, ja vain Macin kauheat uhkaukset, lääkärin ankara kielto ja Feben hartaat pyynnöt saivat Plenty-neidin, Rosen ja Jessie-tädin pysymään kotona — muuten Feben vaivannäkö ja koko eristäytyminen olisivat menneet hukkaan.
Keventääkseen mieltään ja kestääkseen odotuksen Plenty-täti ja Rose panivat toimeen perusteellisen kevätsiivouksen. Vaikka talo olisi ollut isonrokon saastuttama, ei sitä olisi voitu perinpohjaisemmin pestä, tuulettaa ja puhdistaa. Niin aikaista kuin vielä olikin, kaikki matot kiskottiin irti, ikkunaverhot otettiin alas, tyynyt paukutettiin puhtaiksi ja joka sopukka käännettiin nurin, kunnes missään ei enää näkynyt tomunhiventä, vetelehtivää roskaa tai kärpästä kesän jäljiltä. Sitten he taas istuutuivat lepäämään talossa, joka nyt oli niin siisti, että siellä tuskin uskalsi liikkua, ettei loistava järjestys vain rikkuisi.
Oli huhtikuun loppupuoli, ennen kuin kaikki oli valmiina ja poissaolijoiden tarpeellinen eristysaika päättynyt. Näytti tulevan aikainen kevät, niin että Alec-setä saattoi vaaratta palata matkaltaan, josta oli ollut tulla hänen viimeisensä. Oli tuiki mahdotonta estää perheen jäseniä tulemasta tuohon tärkeään tilaisuuteen. Heitä tuli joka ilmansuunnalta, vaikka kuinka oli kielletty, potilas näet oli vielä hyvin heikko eikä sietänyt mitään kiihdyttävää. Kuin tuuli olisi kuljettanut iloisen uutisen: Jem-setä saapui satamaan edellisenä iltana. Will ja Geordie ottivat lomaa omalla vastuullaan, Steve olisi tarpeen tullen uhmannut koko yliopistoa, ja Mac-setä ja Archie päättivät antaa palttua liikeasioille.
Tädit olivat tietysti kaikki paikalla, he varoittelivat toisiaan pysymään levollisina ja puhua papattivat innoissaan ja jännittyneinä. Mutta täysimmillään oli Rosen sydän; hän järjesteli kevätkukkia huoneisiin hyvin hiljaisena mutta niin onnea säteillen, että tädit katselivat häntä ja kuiskailivat toisilleen:
— Voisiko taivaan enkeli olla suloisempi?